Lähipiirissämme tämän vuotinen joululahjahitti on ollut sukulaiseni suvun vanhoista valokuvista väsäämä painettu albumi - eräänlainen kuvista koottu sukupuu, jonka liitteenä kulkee ihan perinteinen sukupuutaulu syntymä- ja kuolinaikoineen. Albumi kertoo katkelman historiaa niin Kaukelan kuin Vörlönkin kylistä.

Yhdessä vanhimmista kuvista on vuonna 1821 syntynyt pappani iso-isoisä Adolf Eliaanpoika Amnell, joka asusti Nummella Hurun tilalla. Hänen poikansa Adolf Johan puolestaan ryhtyi isännöimään Vanha-Sippolan tilaa Pusulan Kaukelassa. Tilaa, josta nykyinen kotimmekin on lohkottu.

Omien esivanhempiensa naamoja on ollut mielenkiintoista tutkailla. Kuvat kertovat hyvin toisenlaisesta elämästä kuin mitä me elämme.

Vanhoja kuvia katsellessa on noussut auttamatta mieleen ne lukuisat valokuvat, jotka ovat jo joitakin vuosia odotelleet kansioon laittamista. Kaksi tyhjää albumia on ollut valmiina hääkuviamme varten. Kaksi vuotta on tämä tekemätön työ painanut, mutta vihdoin tänään hääkuvat ja myös häämatkakuvat löysivät paikkansa. Sen sijaan monet muut perhekuvat odottavat vielä järjestämistä.

Enää en kuitenkaan sure sekaisin olevia paperikuvia, vaan niitä lukuisia uusimpia kuvia, jotka eivät ole paperille saakka päätyneet, vaan lojuvat jossain tietokoneen muistissa ilman kunnollista nimeä - unohduksissa. Olenkin todennut, että parhaat digikuvat pitäisi ehdottomasti saada fyysisempään olomuotoon.

Epäilen, että kyseinen ongelma ei ole vain meidän perheen, vaan sangen yleinen. Niin näppäriä kuin digikamerat ovatkin, on syytä muistaa myös niiden petollisuus. Sekalaiset tiedostot ja siellä täällä lojuvat cd-romput tuskin säilyvät tallessa niin, että parin sadan vuoden päästä niitä kukaan pääsee ihailemaan. Itse haluaisin jättää toivon mukaan joskus tähän maailmaan syntyville lapsenlapsenlapsenlapsenlapsenlapsilleni ihan paperikuvallisen tiedon esivanhemmistaan.