Tänään kotonamme kokoontui perhepiiri. Ai mikä? No, Pusulan seurakunnan aikuistyön uusi toimintamuoto eli perheissä kerran kuussa kokoontuva raamattu- ja keskustelupiiri.

Läheskään kaikille kiinnostuneille ajankohta ei sopinut, niin kuin ei koskaan, mutta silti meitä oli kaikkiaan parikymmentä sielua. Eri ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Varsin "monikulttuurinen" seurakunta siis. Seurakunnan työntekijöistä vastuuhenkilöinä oli kirkkoherramme Olli Pakalen ja uusi diakoni Riitta Luumi (pirtsakka tapaus muuten). Kuitenkin kaikki osallistujat toivat omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan yhteiseen keskusteluun. Ja se varmasti olikin tärkeintä, kohtaaminen ja vuorovaikutus - ajatusten ja kokemusten jakaminen sekä tietenkin yhteinen läsnäolo Jumalan edessä.

Pikkuisen minua etukäteen jännitti, miten uusi työmuoto lähtisi käyntiin. Mutta jäi hyvä mieli ja luottavainen olo. Ja luulen, että niin muillekin. Tästä on hyvä jatkaa kevään mittaan kohtaamisia perhepiirissä.