Vihreiden Sanna Lindholm ei päässyt kunnanhallitukseen ja siksi minä sain (jouduin) viettämään siellä tämän illan. Melkein kuusituntinen tuossa reissussa pääsi vierähtämään. Kokouksen henki oli samanlainen kuin aiempienkin, mutta sen lopputuloksen pelkään olevan traagisempi kuin aiempien.

Asialistan viimeisenä kohtana oli kysymys kunnanhallituksen työtavoista ja suhtautumisesta kunnanjohtajaan. Taustalla oli edelliskertaisen valtuuston päätös ja keskustelu kunnanjohtajan työsuhteen vakinaistamisesta. Valtuustossa Soinio sai tuen selvin luvuin 20-7, mutta tästä seitsikosta peräti neljä löytyy kunnanhallituksesta. Jatkuva epäluottamuksen ilmaisu ja lietsominen ovat tehneet kunnanjohtajan elämästä raskaan. Tuntuu, että hänen maineensa tahraamiseksi on tehty mitä vain on keksitty. Lehdistö on auliisti tässä hommassa avustanut.

Kunnanhallituksen kokoukset ovat suljettuja, joten niistä ei voi sen koommin raportoida - mutta sen kai voi todeta, että masentavaa touhu on ollut erinomaisesta puheenjohtajasta huolimatta. Jäsen Lahtinen epäilee kaikkea mahdollista "laittomaksi". Maittila ilmeisesti kirjoituttaa sukulaismiehellään vastaehdotuksia, joita sitten jakelee välillä yhteristyökumppaneilleen, kuten Piiroselle. Tämä uskollisesti esittää tai tukee, vaikka puheet ovat monesti eri maata kuin teot.

Kiinnitin huomiota siihen, että Maittilan muutosesitykset ja käsittelyssä olleet Tiina Kedon valitukset olivat ulkoasultaan lähes identtisiä. Tekstien fonttikoko on normaalia suurempi, sarkaimet varsin leveitä ja tekstin asettelu niin samanlainen, että auttamattomasti tekstit näyttävät suoltuneen samalta näppäimistöltä ja samoin sormin. Moni onkin epäillyt Kedon tekstejä Maittilan jutuiksi - ystävättäriä kun ovat. Maittila kuitenkin kieltää tämän. Jos hänen todettaisiin olevan Kedon valitusten takana, hän olisi esteellinen niitä käsittelemään. 

Pelkään, että painajainen täydellisestä johtajuuskriisistä on toteutumassa. Luottamushenkilöiden äänekkään vähemmistön harjoittama Soinion täysin kohtuuton parjaus ovat kypsyttämässä miehen. Hän tuskin jaksaa enää harrastaa masokismia ja jatkaa NuPun kunnanjohtajana. Toivon kuitenkin sitä, että jatkaisi, sillä tämän tyyppisen kunnanjohtajien ryvetyksen ja kierrätyksen jälkeen on turhaa haaveilla, että kuntaan hakisi aiemmankaan vertaa päteviä ja itseään kunnioittavia ihmisiä. En myöskään haluaisi nähdä sitä, että koetun kaltaisilla metodeilla voi selkeä vähemmistö saada tahtonsa läpi ja lamauttaa siten kunnan hallinnon entistäkin pahemmin.

Harmoniasta, yhteistyöstä ja kunnioituksesta ei ole tietoakaan. Kuitenkin kaikki kunnanhallituksen varsinaiset jäsenet ovat kunnanjohtajan tavoin allekirjoittaneet sopimuksen, jossa sitoutuvat tukemaan toisiaan ja olemaan haukkumatta toisiaan julkisuudessa. Katin kontit. Harmonia -sopimukseksi ristitty johtajasopimus on tainnut päätyä muutamilla vessapaperiksi. Kuntalaisten asiat ovat toissijaisia kun päättäjät ovat tukkanuottasilla hiekkalaatikollaan. Valitan.