Suomesta on tulossa maailman ensimmäinen maa, joka siirtyy digitalisiin televisiolähetyksiin kertarysäyksellä. Analogisista lähetyksistä luovutaan elokuun alussa, mutta vasta puolella kotitalouksista on digi-tv tai –sovitin. Monilla niistäkin, joilla ne ovat, ongelmia laitteiden asennuksessa ja käytössä piisaa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Minä kuulun näihin porukoihin. Työpaikalla on digisovitin, mutta minä en osaa sitä käyttää. Kotiin en ole vielä vaivautunut hommaamaan. Vanhan antenniverkoston vuoksi meillä katsellaan vain Ylen ja Maikkarin kanavia.

 

Moneen otteeseen on vaadittu sitä, ettei analogisia lähetyksiä lopettaisi heti. Kuitenkaan toivoa päätöksen lykkäämisestä ei ole, vaikka ministeri Huovinen ja Yle ovatkin suostuneet siihen, että sairaalat saavat jatkoajan digi-tv:hen siirtymisessä. Kuitenkaan armoa ei tunneta laajemmin, sillä jatkoajan piiriin tulevat sairaalat ja laitokset rajataan tarkkaan. Etenkin monet vanhukset tulevat olemaan pulassa elokuun alettua. Digimyllerryksen jälkeen tästä maasta löytyy varsin paljon niitä, joilla tv-ruudusta ei enää näy kuin lumisadetta. Liekö sitäkään.

 

Digi-tv:tä markkinoitiin aluksi kaksisuuntaisena mediana, kuitenkin idea kaksisuuntaisuudesta on jouduttu unohtamaan ja kalliit kehityshankkeet on lopetettu. Katsojien saama hyöty uudesta tv-ohjelmien jakelumenetelmästä on suurempi kanavien määrä, parempi kuvan laatu ja ääni sekä tehokkaampi teksti-tv-palvelu. Kuitenkin suurin osa suomalaisista on ollut tyytyväisiä analogisiin lähetyksiin.

 

Liikenne- ja viestintäministeriöstä on lähiaikoina tulossa päätös digikanavien jaosta. Ennakkotietojen mukaan luvat olisivat menossa maksullisille kanaville. Kuitenkin ihmiset haluaisivat katsoa nimenomaan maksuttomia kanavia. Tässäkin kohdin liikenne- ja viestintäministeriö tuntuu olevan eri linjoilla kuin kansalaisten enemmistö.

 

Tässä yhteydessä täytyy tunnustaa: minä diggaan Yleä ja haluan, että sen nykyisen laajuisesta ohjelmatarjonnasta pidetään huolta. Suuri osa kotimaista ohjelmistoa on kokonaan tai pääosin julkisen palvelun varassa: mm. lastenohjelmat ja useat nuorten ohjelmat, opetus- ja kulttuuri- ja uskonnolliset ohjelmat sekä alueellinen ohjelmatarjonta. Mikäli yleisradiotoimintaa ei olisi, näiden ohjelmistojen tuotanto ja lähetys vaarantuisi, koska Suomessa yleisömäärät ovat niin pieniä, että tällaisille kohdennetuille ohjelmatyypeille tuskin löytyisi riittävästi yleisöä ja mainostuloja.

 

Informaation monimuotoisuus on ensiarvoinen lähtökohta ja se tarkoittaa myös ei-kaupallisen ohjelmatarjonnan turvaamista. Julkista palvelua ja kaupallisia markkinoita ei tule nähdä toisiaan poissulkevina, vaan osana sellaista dualistista televisio- ja radiotoiminnan järjestelmää, jossa kaupallisilla ja julkisen palvelun ohjelmatarjonnalla on kummallakin oma tehtävänsä.

 

Yleisradiotoiminta julkisin varoin tai lupamaksuin rahoitettuna yhdessä kaikkien kansanryhmien saatavilla olevien nopeiden laajakaistayhteyksien kanssa turvaa varmasti parhaiten sananvapauden, kansallisen sivistyksen ja kulttuurin sekä toimivan demokratian edellyttämän tiedonvälityksen ja kansalaiskeskustelun tarpeet.

 

Jos Yleä ei olisi, taidettaisiin nähdä vaalien alla lähinnä vain kolmen isomman puolueen vaalitenttejä. Hävetkää Maikkari ja Nelonen, jotka olette ryhtyneet jo tenttivalinnoissanne tekemään Suomesta muutaman puolueen maata!