Tein tänään historiaa nukahtamalla klo 16 jälkeen noin vartiksi työhuoneeni sohvalle. Kotiin en päässyt lähtemään, koska olin luvannut seuraneidiksi eduskunnan lainsäädäntöjohtajan isännöimille illallisille.

Vieraana oli kiinalainen delegaatio, jossa oli mukana meitä eduskuntaryhmien pääsihteereitä vajaa kolme vuotta sitten Pekingissä isännöinyt herra Ma. Hän on Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean kansainvälisen osaston apulaisjohtaja.

Yllättäen tuttuja oli enemmänkin, sillä myös varsinainen päävieras varaministeri Du oli myös kyseisellä matkalla tavattu. Iloinen yllätys oli se, että seurueessa oli myös neiti Wang, johon tutustuimme Pekingin vieraiden kielten yliopistossa. Hän osoittautui jo tuolloin hyvin lahjakkaaksi suomenkielen taitajaksi ja oli vuosi sitten saanut pestin Kiinan Suomen suurlähetystöstä. Kiinalaisseurueen oma tulkki puolestaan tunsi hyvin meidän reissullamme tulkkina olleen nuoren miehen... Joten vaikka Kiina on maailman väkirikkain valtio, voi sinnekin muodostua varsin mukavia tuttavarenkaita.

Pöydässä vieressäni istui Kiinan meterologisen hallintoyksikön apulaisjohtaja, joka oli paneutunut etenkin ilmastomuutokseen. Kyselin, kuinka huolissaan kiinalaiset ovat ilmaston lämpenemisestä. Kuulemma hyvinkin ja tekevät myös omia toimenpiteitään, minulle vakuutettiin. Pahiten saastuttavia tehtaita oli ainakin kuulemma suljettu.

Politiikkaa ei tällä läksiäisillallisella juurikaan puhuttu. Tunnelma oli niin rento, ettei kyseistä tilaisuutta olisi "viralliseksi" kiinalaiseksi päivälliseksi osannut luokitella. Paitsi että ruoka oli aivan kiinalaista kiinalaista, eikä sitä suomalaista kiinalaista, johon olemme tykästyneet (eli friteerattuja kananpaloja hapanimeläkastikkeessa ja friteerattuja banaaneja jäätelön kanssa).

Myönnän olleeni hieman epärehellinen, kun vastasin vieruskaverini kysymykseen, pidänkö kiinalaisesta ruuasta. Nimittäin vakuutin, että pidän. Noista suomalaisista kiinalaisista sapuskoista pidän hyvinkin, mutten aidosta juurikaan. Kiinan matkamme kärsimystä olivat tuntikaupalla kestäneet lounaat ja päivälliset, joilla oli tarjolla päälle kymmentä sorttia sapuskaa, josta ei oikein ottanut tolkkua. Suolatonta, mausteetonta, rasvatonta ja sokeritonta, usein jonkin sortin hyytelökastikkeeseen sekoitettua lihaa, kalaa, äyriäisiä tai sieniä.

Mutta uskon kyllä, että vieraillemme juhlaruoka kiinalaisessa ravintolassa maistui hyvinkin, olivatpahan he jo kolme päivää joutuneet popsimaan suomalaisia herkkua - sellaisia, joita italialaiset ja ranskalaisetkaan eivät osaa arvostaa ja joiden liiasta rasvasta, mausteista ja sokerista he tuskin pitivät.