Nyt sitten ollaan meidänkin perheessä siirtymässä noin 14 kilometrin päähän yläkouluun. Nimittäin ensi viikolla 13 vuotta täyttävä Emilia Merituulia (eli Emppu, joksi häntä ei olisi saanut kutsua enää vuosiin) siirtyy seiskalle pois pienestä kyläkoulusta.

Tänään Oinolan yläkoululle oli kutsuttu niin tulevat seiskat kuin heidän vanhempansakin. Koko kunnasta seiskoja oli löytynyt 98 kappaletta, jotka sitten jaetaan lukuaineissa viiteen perusopetusryhmään ja joissain muissa neljään ryhmään. Vielä eivät oppilaat saaneet tietää luokkatovereitaan, vasta parin viikon päästä tutustumispäivien aikana.

Paikalla "vanhustenillassa" (niin kuin Emilia oli tilaisuuden kalenteriimme merkannut) oli alustamassa mm. koulun oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, opinto-ohjaaja, erityisopettaja (yksi kaikkiaan kolmesta), kuraattori ja koulupsykologi. Kaksi jälkimmäistä kuin myös kouluterveydenhoitaja ovat jo alakoulusta tuttuja, mikä varmaankin on yksi silta alakoulusta yläkouluun. Terkkari kuulemma tietää jo paljon Emilian japsirokki-idoleista, mikä varmaan helpottaa yhteydenpitoa, jos Emilialla joskus on jotain isompia huolenaiheita.

Nummi-Pusulassa 1-6 luokkien kouluja on nykyisellään kaikkiaan viisi, lisäksi yksi 1-2 luokkien kyläkoulu, joka on kiinteässä yhteydessä esiopetukseen ja päivähoitoon. Kunnan talouden tasapainotustyön aikana joudutaan jälleen kouluverkkoa pohtimaan etenkin kun koululaisten määrä on laskussa.

Laajan kunnan alueella yksi yläkoulu merkitsee osalle koululaisista varsin pitkiä koulumatkoja. Emilia ja Mikael joutuvat nykyisin lähtemään kotoa tasan kahdeksalta yhdeksältä alkavalle ensimmäiselle tunnille. Puoli kilometriä kävellään taksille, jolla huristetaan vajaa 4 kilometriä. Jatkossa Emilia joutuu lähtemään bussille noin kello 7.35. Takaisin kotiin pääsee klo 16 maissa. Sitten odottavat läksyt ja harrastukset, jotka nekin sijaitsevat 7-15 kilometrin päässä kotoa.

Haja-asutusalueella asuva lapsi joutuu oppimaan pitkiin välimatkoihin jo varhain. Ja vanhemmat siihen, että kun lapsella on harrastus, vanhemmalla on taksikuskin rooli. Minulla tätä taksiautoilua lasten harrastusten vuoksi on nykyisin noin kolmena iltana viikossa, omat kokousharrastukset sitten siihen lisäksi ja lomaan. Onneksi myös yhteistyötä kuljetuksissa löytyy, mutta kieltämättä systemaattisempaakin voisi olla.

Olenko nyt hermostunut, kun tytär lähtee "yläasteelle"? En myönnä. Luotan omaan murkkuuni, joka on minua fyysisesti jo huomattavasti kookkaampi ja joka niin monesti yllättää fiksuudellaan. Vanhustenillassa opetetun mukaisesti yritän muistaa, että hän on kuitenkin vielä pikkuiseni, josta on pidettävä huolta kuin linnunpoikasta autettaessa käsissä: ei liian löysästi, ettei pääse räpistelemään karkuun, muttei myöskään liian tiukasti, etteivät sen omat siivet vaurioidu.