En ymmärrä, miksi etenkin toimittajat vouhkaavat siitä, että pääministeri Vanhanen on onnistunut saamaan ex-naisystävänsä kirjan kustantajan (ja samalla myös kirjoittajan) syytteeseen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Syyte kuulemma jotenkin loukkaa sananvapauden periaatetta...

Nyt melskataan mm. siitä, että jos tuomio tulee, jatkossa voi elämäkertojen kirjoittaminen olla hankalaa, kun pitää varoa, ettei loukkaa toisten yksityisyyttä. Minusta on hyvä, että rajoja haetaan ihan oikeusteitse, jos ja kun ne rajat ovat vähitellen hämärtyneet. Sananvapauden nimissä nykyaikana harrastetaan niin paljon "turhaa tiedottamista" ja suoranaista ihmisten mustamaalaamista, että toisinaan jo kuvottaa. Esimerkiksi keltaisen lehdistön taitolaji on se, miten rakennetaan sensaatioita ja puheenaiheita, jotka eivät ylitä lain rajoja, mutta ovat kuitenkin todellista elämää huomattavasti raflaavampia.

Minusta pitäisi vahvasti korostaa sitä, että sananvapauteen liittyy kiinteästi aina vastuu ja velvollisuus rehellisyyteen. Mikäli kyseinen Pääministerin morsian -kirjan tapaus jää vaille tuomiota, voi olla jopa pelättävissä, että esimerkiksi katkeroituneet ex-kumppanit ryhtyvät kostamaan kirjoittamalla entistä paljastavampi ja subjektiivisimpia kirjoja. Jos ei kustantajaa löydy, niin ainahan voi väsätä omakustanteen tai kirjoittaa nettikirjan, jos kaunaa ja julkistamisen halua riittävästi riittää.

Minä en periaatteesta aio kyseistä kirjaa lukea. Eikä se oikeasti edes kiinnosta. Mitä minä teen sillä tiedolla, millainen seurustelukumppani pääministeri on? En ole myöskään muutoin kiinnostunut hänen elämästään enkä talostaankaan. Toivon, että niin hän kuin muutkin ihmiset saisivat elää rauhassa omaa elämäänsä.

Käsitykseni mukaan juoruilu ja tirkistely liittyvät etenkin sellaisten ihmisten elämään, joilla on omassa elämässään vain vähän sisältöä ja mielenkiintoa. Mikäli pitää päätellä jostain Seiska-lehden lukijamääristä, niin tällaisia ihmisiä Suomessa on valitettavan paljon.