Tänään oli tv:n viimeinen puoluejohtajatentti, se suuri finaali. Olen pitänyt Ylen tavasta toteuttaa puoluejohtajatenttejä. Yle haluaa keskittyä sisältöön ja tehdä siitä kiinnostavan ja monipuolisen. Kilpailija Maikkari on valitettavasti vaaliohjelmissaan keskittynyt huonon poliittisen viihteen tekemiseen lähinnä kolmen ns. pääministerikandidaatin kanssa, mistä heille moitteet.

Ensimmäinen Ylen pj-tentti Turun lakkautetulla tv-tehtaalla keskittyi etenkin työllisyyskysymyksiin ja tämäniltainen Vanhalla ylioppilastalolla sukupolvi- ja hyvinvointikysymyksiin. Turhan pitkästi pölisivät vierailevat kyselijät, mutta ideassa ei ollut mitään vikaa.

Paneeleissa mitäänsanomattomasti pärjäävää Wallinia lukuunottamatta puheenjohtajat ovat yleensä varsin tasaväkisiä. Niin mielestäni nytkin. En usko, että tämänkään iltainen ratkaisi erityisesti mitään. Konsensus perusasioista ainakin vaalikentillä on niin kovin laaja. Näissä keskusteluissa on kyllä vastakkainasettelut enemmänkin retorisia. Toki valveutunut politiikan seuraaja löytää puolueiden omat painotukset ainakin rivien välistä. 

Heinäluoma oli lempeä ja hyväntuulisen oloinen, mutta liiankin pehmeän oloinen. Mokasi siinä, ettei tunne Kivelän raporttia. Käsittämätöntä sinänsä, kun siitä niin paljon on ollut mediassakin puhetta. Kun vanhustenhuollon korjaaminen on ollut hänenkin puheissaan yksi pääteemoja, virheen koko kasvoi. Ainakin me KD:ssa olemme tätä asiantuntijaraporttia arvostaneet. Vasta pariaamua sitten profesori Kivelä oli aamuradiossa valitettelemassa, kun mitään ei ole tapahtunut. 

Nautin siitä, kuinka Heinäluoma vaihteeksi jälleen lopetti Soinin höpötykset "vanhoista" puolueista vastakohtana SMP:n konkurssiraunioille muodollisesti uudelleen syntyneille Perussuomalaisille. Itseäni tuo laulu vanhoista puolueista harmittaa kyllä tosissaan. Vaikka onhan SKL/KD:kin jo vanha, kun ensi vuonna juhlitaan 50 vuotta.

Korhonen on Heinäluoman kanssa samanlainen nallekarhu. Varsin selkeä, mutta haastaminen puuttuu häneltäkin. Uskon kuitenkin, että Korhonen tavoittaa ne perinteiset Vasemmistoliiton äänestäjät, joille Suvi-Anne Siimes pitkine kynsineen oli liikaa.

Vanhanen on vähitellen oppinut ilmaisemaan itseään sujuvammin ja osaa myös hymyillä. Varsinaisesti hän ei kuitenkaan hänkään haasta ketään, mikä osin johtuu toki pääministerin roolista. Ilahduin siitä, että hän yhdessä Heinäluoman kanssa pani Kataisen selkä seinää vastaan hoitajien palkkauskysymyksessä.

Tuota samaa juttua siitä, että kokoomuslaiset torppasivat hoitajien palkankorotukset Helsingissä, kertoi eräs eläkeläissairaanhoitaja, kun taannoin olimme Tarja Tallqvistin organisoiman adressin luovutustilaisuudessa eduskunnan portailla. Kun kokoomuslaiset silloin mielenosoittajille kehuivat tekevänsä työtä hoitajien paremman palkkauksen vuoksi, hesalaissairaanhoitaja oli harmista kiukkuinen kuin ampiainen.

Cronbergilla on melko ärsyttävä tapa koko ajan huitoa puhuessaan käsillään. Jostain kumman syystä huomio pyrkii kiinnittymään hänen ulkoiseen olemukseensa. Minusta se tapa, millä hän Vihreiden perustuloa markkinoi, on kaikkea muuta kuin vakuuttava. Yksi keskustelun parhaista anneista mielestäni olikin se, että varsin suurella yhteisymmärryksellä syyperusteisen sosiaaliturvan romuttamiseen tähtäävä perustulomalli torjuttiin.

Soini oli melko lattea varsinkin alussa, mutta sitten onnistui joitakin kielikuviaan heittelemään peliin. Niistähän ihmiset tykkäävät, vaikka yleensä nämä tokaisut ovat loppujen lopuksi täysin vailla konkreettista sisältöä. Samaa reipasta populistiretoriikkaa Timo harrasti jo 19 vuotta sitten, kun ylioppilaskuntavaalien jälkeen opasti minua läpimennyttä vaaliliittokaveria vastustamaan tiukasti HYY:n punavihreitä voimia. Nyt on vastustaja vain muuttunut EU:ksi ja "vanhoiksi puolueiksi".

Räsänen oli nytkin aktiivinen ja pyrkii varsin onnistuneesti haastamaan. Mielestäni hän on varsin hyvin onnistunut tuomaan KD:n omia ja tärkeitä näkökulmia esiin. Tietysti paljon jää sanomatta. Mutta ei voi ainakaan moittia, ettei olisi yrittänyt. Päivin on onnistunut olemaan pirteän oloinen ja rohkea keskusteluissa. Pieninä tyylivikoina ovat olleet vilkkaudesta aiheutuva pään keikkuminen puhuessa ja naurahdukset.

Täytyy sanoa, että olen harvinaisen ylpeä omasta puolueeni pj:stä. Ilman mitään isompia kaadereita hän on jaksanut vetää tämän vaalirääkin iloisesti ja asiantuntemuksella läpi. Toivottavasti työ tulee palkituksi. Siihen uskomme.