Nyt se sitten alkoi: virallinen vaalinalusaika. Eilen vääntäydyin velvollisuudentunnosta tv:n ääreen seuraamaan Porin SuomiAreenan puheenjohtajatenttiä. Jos siihen ei olisi työn puolesta ollut "pakko", en olisi viitsinyt. Saksan-matkalla onnistuin varsin tehokkaasti karistamaan työajatukset mielestä ja nyt en niitä mielellään päähäni ottaisi, kun vielä viikko lomaa on jäljellä.

SuomiAreena on varmasti paras idea näistä lukemattomista eduskunnan 100-vuotisjuhlavuoden viettojutuista, koska siinä edes pyritään kansalaisten keskuuteen. Mutta tuskin siitä kovin merkittävä tapahtumaa tässä suhteessa tulee. Luulenpa, että Porin seminaareissa istuvat alan "sisäpiirin" ihmiset ja kyse on lopulta enemmänkin siitä, että saadaan roudattua poliittinen eliitti Jazz-festareille oopperan vastapainoksi.

Niin, siitä eilisestä Maikkarin vaalitentistä. Ei ollut hääppöinen, mutta tulihan siinä pintapuolisesti käytyä läpi tämän hetken poliittinen agenda. Jotenkin tuntuu hassulta, että vähää televisioaikaa käytetään itsestään selvyyksien sanomisen vuoron perään. Mutta ei vika varmaankaan ole keskustelijoiden, vaan siinä, että kun on aikaa sanoa muutaman sekunnin repliikkejä, ei mitään voi perustella kunnolla ja siksi onkin varottava ryhtymästä kovin syvälliseksi. Näin sitten käy, että jokainen toistaa uskollisesti muutamaa peruskliseetään, josta puolueensa voi tunnistaa.

Räikeimmin tämän tekee Timo Soini, jolla ei ole pitkiin aikoihin ollut muuta sanottavaa kuin, että EU on kaiken pahan alku ja juuri. Sama vastaus kysyttiin sitten mitä tahansa. Kun Timolta tässä taannoin kysyin lehtisalissa törmätessä, että mitä kuuluu, niin vastaus oli silloinkin "EU on paha" -akselilta. Taitavat kaikki poliitikkokollegat jo olla kyllästyneitä tähän propagandaan. Mitään kummoisia perusteluja kun ei Timolta kuulu, niin yksinkertaistetuista mielikuvakommenteista on kyse. Jos EU-asioista kysyisi vaikkapa KD:n hyvin EU-kriittiseltä Toimi Kankaanniemeltä, saisi vastauksekseen pitkän ja perusteellisen analyysin EU:n epäkohdista sekä esityksiä, miten niitä korjata. Mutta eihän Soinin tavoitteena olekaan mikään todellinen EU-kritiikki, vaan äänien hommaaminen ensi vaaleissa mahdollisimman yksinkertaisilla "vennamolaisilla" murjaisuilla.

Eilisessä vaalitentissä Päivi Räsänen sai osakseen tutun annoksen meitä "kristillisiä" (ymmärrän kyllä, että politiikan kokenut kärkitoimittaja Timo Haapala ei halua sanoa kristillisdemokraatti) leimaavasta stereotypisoinnista, toteamalla jotain siitä, että kuinka "kristilliset" eivät ikinä arvostele Israelia, luvattua kansaa. Päivi selvisi mielestäni ilkeästi esitetystä kysymyksestä ihan hyvin mm. korostamalla tasapuolisuuden tärkeyttä Lähi-Idän tapahtumien selvittelyssä. Muutoinkaan ei Päivin esiintymisessä ollut valittamista. Tosin ehkä Ruotsin vaalienaluskoalitiosysteemin esittely oli hieman vaikeasti ymmärrettävää ja ajatus tuli tyrmätyksi keskustelussa, tosin lähinnä erilaisen puoluerakenteemme vuoksi.

Minun täytyy myöntää, että olen aina pitänyt Jyrki Kataisesta. Mielestäni hän oli varsin pirteä tapaus myös tässä keskustelussa, vaikka ei juuri pintaa syvemmälle pääsekään. Myös Stefan Wallin on ihan mukava katseltava ;-), vaikka untuvikkoisuus näkyy kyllä puheissa läpi ja esitys perintöveron poistamisesta on kyllä aika populistinen juttu, kun puolueen oma nykyinen veroministeri Ulla-Maj Wideroos ei ole näyttänyt saavan asiassa aikaan oikein mitään muuta kuin puhetta.

Vaalitentin jälkeen joskus klo 23 tuli koskettava dokumentti vanhusten vuodeosaston arjesta. Siinä kuvatiin osastoa, jossa hoidetaan jo hyvin kuihtuneita vanhuksia. Tuli kovin elävästi mieleen jaksoni hoitoapulaisena Röykän mielisairaalan 3. osastolla, muistaakseni vuonna 1989. Aivan samoin me syötimme, pesimme ja vaihdoimme vaippoja vanhuksille, jotka olivat saattaneet viettää jo kymmeniä vuosia kyseisessä laitoksessa. Kerran olin mukana putsaamassa vanhusta, joka ruumiintoiminnot olivat jo hiipumassa: suoli ei enää pitänyt sisältöjä sisällään. Se oli viimeinen kerta kun kyseistä vanhusta hoidettiin. Muutama tunti myöhemmin hän nukkui pois, ruumis oli pelkkää luuta ja nahkaa.

Dokumentissä joku vanhuksista huusi sydäntä särkevästi äitiä. Mieleeni tuli Röykästä potilas joka huusi lukuisia jaksoja vuorokaudessa "paskaa-a, paskaa-a, paskaa-a". Kun häntä syötti, piti ensin herätellä sen verran, että sai hänet huutelemaan paskaa, jotta sitten saattoi suun ollessa auki työntää lusikan sisään. Tosin syöttäminen tuntui aika uhkarohkealta, koska huuteleva vanhus ei keskittynyt lainkaan nielemään.

Suuri osa kyseisen 3. osaston potilaista oli skitsofreenikkoja. Heistä monella ei koskaan ollut omaa perhettä. Nekin, joilla oli lapsia, olivat hyvin yksinäisiä. Vuosikaudet sairaana, poissa perheen luota olivat erottaneet. Yksi vieras kerran vuodessa lienee ollut monen kohtalo siinä laitoksessa. (Kyseinen Helsingin kaupunkin sairaala suljettiin ilmeisesti lamaleikkausten vuoksi 90-luvulla, jolloin muutoinkin psykiatristen sairaaloiden vuodepaikkoja vähennettiin voimakkaasti.)

Yksi mieleenpainuvimmista potilaista osastolla oli Siiri, joka julki vuoroin eteen ja taakse, kädet suoraan eteenpäin sojottaen. "Ehheh-hehheh-ehheh-hehheh, älä jätä minua" oli tuttu ääni, kun Siiri oli tulossa. Siirin erityinen ongelma oli se, että hän koki olevansa perkele. Tosin hän ei ollut osaltolla ainut, jolla oli tuollain käsitys. Langanlaiha, vuosikymmenet skitsofreniaa sairastanut ikääntynyt nainen oli suuri persoonallisuus, vaikka kovin suppeaksi olikin hänen ajatuspiirinsä kaventunut. Joskus muistan nähneeni Hesarissa hänen kuolinilmoituksensa. Lämmöllä muistan Siiriä ja muitakin mieleen jääneitä ystäviä tuolla osastolla.

Itse pääsin pois Pusulan vuodeosaston hoidettavien listalta, kun sain eilen tipan sijaan lääkkeet. Crp oli laskenut riittävästi, eikä antibioottia tarvitse antaa enää suoneen. Turvotuskin on hieman laskenut ja yritän Virtasen Ninan ohjeiden mukaan välillä pitää koipea ylhäällä. Sen pitäisi auttaa. Jospa jo ensi viikolla voisin sanoa, että sairasloman päättyessä päättyisi myös "ruusun aikani".