En häpeä tunnustaa, että olen koko pienen ikäni pelännyt eläimiä ja monia todella rajusti. Kouluikäisenä pahimmat pelkoni kohdistuivat kissoihin ja koiriin, joita ympäristössä oli aivan liikaa. Koirapelon vuoksi pyysin 11-vuotiaana vanhemmiltani oman koiran. Konsti tepsi pelon voittamiseen, mutta alku oli hankala. Pelkäsin pari kuukautisen pennun hyökkäävän kimppuuni. Vähitellen luottamus syntyi ja lopulta sain häiriintyneen koiran puremaan itseäni, kun tämä yritti hyökätä omani kimppuun. Koirani suojelemisen vuoksi olen itsestäni vieläkin ylpeä.

Hevospelko on lieventynyt, mutta ei poistunut, vaikka olen kuskannut tytärtäni talleille eikä suunnistusharrastukseni ole lievittänyt pelkoani metsän eläimiä kohtaan. Tieto siitä, että lähimetsissä on noin puolet Uudenmaan muutamista kymmenistä karhuista sekä koko joukko susia ja ilveksiä, ei tuppaa unohtumaan. Vastaan kotinurkissa on tullut arvatenkin enimmäkseen rottia ja hiiriä sekä sisiliskoja, metsässä mm. pesäänsä puolustavia lintuja, emostaan eksynyt ja minusta turvaa hakemaan pyrkinyt hirven vasa, "kuurot ja sokeat" ketunpoikaset sekä kyykäärmeitä.

Kyyhyn olen törmännyt kotikonnuilla keskimäärin kerran kesässä, milloin omalla pihalla, milloin kylätiellä. Tänä vuonna niitä olen nähnyt - elävänä tai kuolleena - jo kolme kappaletta. Yhtä juoksin pakoon, yhden ajoin autolla yli, yksi oli vainaa jo ennestään. Lenkkikaverini on nähnyt pari muuta. Eilen hän joutui ajamaan yhden yli pyörällä. Kaikki nämä viisi mustaa kyykäärmettä samalla kylätiellä muutaman kilometrin säteellä. Haluaisin joltain fiksulta tietää, onko nyt menossa joku erityinen käärmeen vuosi... Havaintojen lukumäärästä päätellen kyllä.

Niin edellä mainitut nakertelijat kuin luikertelijatkin herättävät minussa voimakkaita psykofyysisiä tuntemuksia. Ajatus tai keskustelu pelkästä aiheesta on saanut eläimet kulkemaan ympäri kehoani. Tuntemukset ovat toisinaan niin todellisen oloisa, että tulee pakostakin kiljuttua. Olen yrittänyt kouluttaa itseäni keskustelemalla aiheesta. Nyt se alkaa vähitellen jo onnistua. Mutta esimerkiksi käärmeitä sisältävien luontodokumenttien katsomien on vielä liian tuskaista - samoin Jaffa-mainoksen, jossa ne ovat mukana.

Eläinpelko on hyvä ottaa tosissaan. Pelko voi olla todella rankkaa. Suosittelen siedätyshoitoa - niin itselleni kuin muillekin. Pahaan koirapelkoon löytyi lääke, joka teki elämästä paljon helpomman. Mutta miten kummassa totuttaisin itseäni käärmeisiin ja jyrsijöihin? Niitä en halua lemmikeiksi. Käärmeen vuosi on todellinen eläinfoobikon painajainen.