Kesälomani on ollut aina yhdessä jaksossa ja nyt peräti viisi viikkoa. Loma onkin katkaissut mukavasti työvuoden. Sen jälkeen alkaa ikään kuin uusi työvuosi.

Tänään ensimmäinen työpäivä oli sikäli poikkeuksellinen, että herätyskello oli soimassa vasta kahdeksalta, sillä olimme sopineet työskentelevämme etänä kotoa käsin. Puolessa tunnissa ehti hyvin katsomaan lehden, syömään aamupalan ja pukeutumaan. Sitten tietokoneen ääreen hoitelemaan sähköposteja ja nettipäivityksiä. Kello yhdeksäksi olimme sopineet Esan kanssa puolueen vaaliohjelman työstämistä varten neuvottelun makuuhuoneeseemme, jossa myös kumpaisenkin työkannettavat sijaitsevat mukavasti syliin otettavina.

Normaalisti pitää töihin lähteä jo puoli kahdeksan aikaan, jotta ehtii varttia vaille yhdeksäksi Helsinkiin. Etänä jäävät nämä keskimäärin yhteensä 2,5 tunnin työmatkat väliin. Talvella huonoilla keleillä aikaa menee varsinkin aamuisin skrabauksineen vieläkin enemmän. Työmatkaennätys yhteen suuntaan oli kerran kolme tuntia. Tosin silloin joutui kiertämään Siuntion ja Lohjan kautta, koska Turun moottoritie oli poikki. Kaksituntisia matka-aikoja tulee joka talvi. Työmatkan kun ajaa oikein huonolla kelillä, tuntuu, että on lopen uupunut jo sen urakoituaan.

Viikon etätyörupeama tuo 12,5 tuntia "ylimääräistä" vapaa-aikaa, kuukaudessa se merkitsisi 50 tuntia ja vuodessa 600 tuntia. Sama tietysti pätisi, jos työpaikka olisi kivenheiton päässä kotoa. Myönnän kieltämättä olevani kateellinen niille, joita näin on onnistanut. Toisaalta en omalla kohdallani juuri näe vaihtoehtoakaan, koska pidän kovasti niin nykyisestä asuinpaikastani maalla kuin työpaikastakin. Eduskuntaa tuskin hajasijoitetaan minnekään, joten turha valittaa ja laskeskella menetettyä vapaa-aikaa ja autoiluun kulutettuja euroja.

Työmatkakorvausta saa tällä reitillä varsin pieneltä osalta todellisia kustannuksia, sillä aamulla puoli seitsemän jälkeen kilometrin päästä kulkee yksi linja-auto Helsinkiin ja iltaisin tulee yksi takaisin. Näin ollen verottaja korvaa kustannukset vakiovuoron mukaan. Tosin linja-autolla matkaan menisi yhteensä kolme tuntia. Lisäksi sellaiselle, jonka pitää viedä lapset päiväkotiin linja-auton käyttö on mahdottomuus.

Äsken olin marjastamassa serkkuni kanssa, joka on monen vuoden hoitovapaajakson jälkeen palaamassa töihin. Työpaikka on niin ikään Helsingin keskustassa. Hänen miehelläänkin on pitkä työmatka, varmaan noin 90 km yhteen suuntaan, mutta siis eri suuntaan kuin vaimollaan. Mietimme serkkuni kanssa, miten voisimme kulkea yhdessä. Hieman erilaiset työajat ja hänen kolmen pienen lapsensa hoitoon vieminen työmatkan kannalta aivan väärään suuntaan, mutkistaa kuviota. Kuitenkin toivon, että kimppakyytimme voisi ainakin joskus toimia. Se olisi kohtuullista ainakin serkkuani ajatellen, hänellä kun ei edes ole pysäköintipaikkaa Helsingissä työn puolesta.

Niin vielä siitä työpäivästä. Muutoin meni kaikki oikein mukavasti ja häiriöittä paitsi, että yksi lintu lensi ikkunaan ja pökertyi. Sitten se sätki ja haukkoi henkeään. Myötätuntoni itseään loukannut lintua kohtaan oli niin suuri, että minuakin alkoi heikottaa. Lähdin keittelemään kahvia ja itse haukkomaan henkeä pihalle. Sitten pällistelemään pientä lintua, joka vaikutti enää korkeintaan puolitajuiselta. Mietin, pitääkö linnulle pyytää armokuolemaa.

Esa tuli tutkailemaan lintuparkaa, otti käteensä ja yritti auttaa ilmaan. Ei tullut vielä lentämisestä mitään, vaikka yritystä oli. Hätääntynyt ääni kuitenkin linnusta lähti - toivon merkki, tajusi sentään jotain. Sitten Esa vei linnun varjoisaan ja matoisaan paikkaan lepäämään. Kun tunnin kuluttua menin katsomaan, ei sitä näkynyt. Liekö mennyt piiloon kuolemaan vai päässyt matkaan. Toivottavasti onnettomuus ei koitunut sille kohtaloksi. Suloinen otus.