Jatkan Purkupaikka-blogiani omien kotisivujeni yhteydessä eli osoitteessa www.erapolku.net. Toivottavasti löydät jatkossa sinne. Samalla voit vaikkapa seurata lehtikirjoitteluani.

Eilen postilaatikosta löytyi ulkomailta tullut kirje.

"Dear Madam, I´m writing this letter to inform you a good news. ... Actually I'm luckey to have your scholorship to continue my education."

Srilankalainen kummipoikani oli päättänyt kertoa menestyksestään opinnoissa. Nyt hän on seitsemännellä luokalla ja kuulemma saanut kokeista hyviä arvosanoja. Veli on kolmannella luokalla ja vuosittain lähettämäni koulunkäyntiavustus on ollut heille kummallekin avuksi mm. koulutarvikkeiden hommaamisessa. Koko perheen puolesta hän esitti kiitoksia ja lähetti terveisiä. Pienistä kirjoitusvirheistä huolimatta kirje oli varmaankin yhtä sujuvaa englantia kuin se, johon minä kykenen. Käsiala monin verroin huolellisempaa.

Sain tämän kummipojan puolittain vahingossa. Ystäväni oli ollut maassa, tutustunut pojan perheeseen ja suomalaisten Lionsien organisoimaan kummilapsiprojektiin. Minua ei tarvinnut ylipuhua kummiksi pitkään. Tosin hieman aiemmin olin saanut melkein yhtä "vahingossa" toisenkin kummipojan suomalaisten perustamasta lastenkodista Intiasta.

Tuolloin pari vuotta sitten sain pojan kuvan ja perhetiedot, nyt tullut kirje oli ensimmäinen konkreettinen viesti häneltä ja teki pojasta samalla hetkellä monin verroin todellisemman ja läheisemmän. Kummitätinä minun olisi varmaan ollut syytä ottaa häneen yhteyttä, lähettää vaikka joku pieni joululahja. Mutta se ei ollut tullut mieleen, kun henkilökohtainen kontakti on puuttunut. En ole edes osannut ajatella, että joku poika ja hänen perheensä jossain toisella puolella maapalloa ajattelisi minua lämmöllä ja kiitollisuudella. Epäilemättä tarvitaan meitä ulkomaisia kummitätejä ja -setiä, jotka voimme olla apuna rahoittamassa elämää ja koulunkäyntiä. Suosittelen, jos sinulla ei ole vielä omia kummilapsia maailmalla.

"I wish you happy and prosperous New Year as well as a Merry Christmas and a peaceful New Year 2009. God Bless you! Bye for now, yours son Tharidu."

Kauniimpaa uuden vuoden toivotusta en ole saanut. Sitä samaa sinulle ja perheellesi, Tharidu. Vastaan sinulle pian.

Syksy on nyt paketissa. Tänään eduskunnassa hiljeni.

Eilen KD-väki vietti joululounastaan iloisesti itsetehdyn ohjelman merkeissä. Harvoin nauran niin syvältä kuin eilen Sarin P:n, Jussin ja Terhin ex-tempore sketsiä katsellessani. Meitä itseämme koskevassa tietovisassa paljastuivat samat sammattilaiset sukujuureni presidentti Halosen kanssa. Esa, jolla musiikkinumero koulussa oli heikoimmasta päästä, tunnusti levyttäneensä Viktor Klimenkon kanssa. Joku kertoi tappaneensa käsin rottia, toinen tippuneensa lietesäiliöön jne. Monenmoista uutta paljastui näistä tuiki tutuista työtovereista.

Kaksi työtoveriani, 17-vuotinen työystäväni Leena Juvonen ja Tarja Tallqvistin pirtsakka avustaja Maina Ellenberg ovat jäämässä eläkkeelle. Uusia ihmisiä ja tehtäviä on tiedossa alkuvuodesta.

On paljon, mistä olisi viime viikkoina voinut kirjoittaa tänne blogiin, mutta se on jäänyt tekemättä kaiken kiireen ja väsymyksenkin keskellä. Mieli on kuitenkin hyvä ja kiitollinen.

Itseltäni odotan nyt parin viikon loman aikana irrottautumista mahdollisimman hyvin työasioista ja myös kunnallisista murheista. Sen toteutumiseksi yritän pitää nettivapaata ja bloginpitoonkin on tarkoitus palata vasta ensi vuoden puolella. Pian pitäisi ryhtyä suunnittelemaan joulupäivien menuita. Joten - oikein rauhaisaa ja siunattua joulua itse kullekin sielulle!

Sain tänään töihin pitkän pötkylän. Sen sisältä paljastui jotain ihanaa, lähes metrin korkoinen punainen jättiläisunikko, joka nyt piristää olohuonettamme. Jos joskus ihminen kokee saavansa todella mieleisen yllätyslahjan, niin tämä oli sellainen.

Mukana olivat terveiset hämeenlinnalaiselta Anjalta. Häntä en tietääkseni ole koskaan tavannut, mutta tiedän Anjan olevan aktiivinen KD:n sivujen ja myös blogini lukija. Varmaankin viehtymykseni unikoihin on selvinnyt hänelle juuri tämän blogin myötä.

Näin ensi hätään blogin välityksellä, kun sähköpostiosoitettasi en löytänyt - jos satut täällä käymään, oikein kauniit kiitokset Sinulle lähettämästäsi yllätyksestä!

Terveisiä ortodoksisesta kulttuurikeskus Sofiasta ja maakuntaparlamentista Silja Serenadilta.

Aamulla suuntasin Vuosaaren suuntaan Kallvikin, josta luonnonsuojelualueen keskeltä löytyy ortodoksisen kulttuurin ja tapahtumien täyttämä viihtyisä ja rauhallinen kulttuurikeskus. Samassa yhteydessä on myös Helsingin ortodoksisen hiippakunnan tilat. Olin saanut sovittua metropoliitta Ambrosiuksen kanssa haastattelun itsenäisyyspäivän KD-kompassia varten.

Olin vielä matkalla Kallvikiin eilisen kokousillan jälkeen jokseenkin hermostunut - murehdin, tuleeko Nummi-Pusulan paikkaneuvotteluista koskaan kaikkia kohtuullisesti tyydyttävää ja riittävän oikeudenmukaista lopputulosta. Yhteinen teehetki ja ilman turhaa hätiköintiä tehty haastattelu tuntui hyvältä. Sofiassa koin tulleeni pyhyyden ja rauhan ilmapiirin kohtaamaksi - varmaan jotain levottomuutta sain jätettyä sinne. Metropoliitan ajatuksia pääset kuulemaan KD-Kompassissa 6.12. klo 12.05 Radio Deistä tai sen jälkeen KD:n nettisivuilta.

Päivällä vuorossa oli toisenlainen kohtaaminen. Eteläsatamaan oli kokoontunut laivaseminaariin osanottajalistan mukaan 263 uusmaalaista kuntapäättäjää. Itse pomppasin ulos ennen laivan lähtöä, mutta kuuntelin iltapäivän alustuksia mm. metropoliyhteistyöhön, Länsi-Uudenmaan maankäytön ja liikenteen kehittämiseen sekä Uudenmaan aluerakentamiseen liittyen.

Minulle kokonaan uusi asia oli maakuntajohtajan peräänkuuluttama pisararata, jolla ratkaistaisiin Helsingin keskustan rautatieliikenteen raideongelmia. Liikenneministeriön ylijohtajan mukaan tämä hankeidea ei kuitenkaan ole korkealla ministeriön toteutettavaksi aiottujen hankkeiden listalla. Ilmeisesti onkin niin, että uusia raidehankkeita voidaan tulevien vuosikymmenten aikana vain jokunen - eikä läheskään niin paljoa kuin esimerkiksi ilmastomuutoksen ja ruuhkautumisen vuoksi olisi toivottavaa.

*** Lehdestä huomasin, että maanviljelijäenoni oli saanut Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin. Kun soitin onnitellakseni häntä, sain kuulla, että oma isäni oli saanut Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein. Kun sitten onnittelin isääni, kertoi hän puolestaan, että myös mieheni veli oli saanut saman ansioristin kuin enoni. Vielä on miehen veli onnittelematta ja myönnettyjen ansiomerkkien listat lukematta. Varmaankin niistä löytyisi paljon onniteltavia. Onnittelut kaikille tutuille ja tuntemattomille palkituille näin yhteisesti.

Mieheni sai pari viikkoa sitten puolueen hommaaman hopeisen ansiomerkin 20 vuoden työstä puolueessa. Itse sain muutama vuosi sitten vastaavan 15 vuoden palveluksesta. Toistaiseksi se on vielä käyttämätön - pitäisikö tänä vuonna itsenäisyyspäivänä laittaa rinnuksille?

Moni suhtautuu erilaisiin prenikoihin vähätellen. Tärkeitä tai ei, mutta ne kertovat sitoutumisesta johonkin yhteiskunnallisesti tärkeänä pidettyyn asiaan luottamustehtävään tai pitkään työuraan.