Tänään sain vihdoin pienen karhuamisen jälkeen ammuu.comista (melkein ilmaisen) domainin kotisivutiloineen käyttöön eli jatkossa erapolku.net osoitteella löytää kotisivuilleni sen pitkän litanian sijaan. Yritän vähitellen kehittää sivuja. Se on ihan mukavaa puuhaa, kunhan ei innostu liikoja.

Tänään alkoivat Nummella ns. sanan ja rukouksen illat. Parituntinen vierähti vetävien gospel-laulujen ja raamattuopetuksen parissa. Raamattutunnin piti Nummen ja Pusulan seurakuntayhtymän uusi nuorisopastori Matti Helimäki, ihan mielenkiintoinen persoona - ja varsin monisanainen. Musiikkivastuussa oli Anna Marten vetämä nuorten aikuisten lauluryhmä, joka onnistui jälleen saamaan aikaan tunnin harjoittelulla tosi upeaa kuultavaa.

Näitä seurakuntailtoja ovat monet kaipailleet - myös minä. Nyt vaan toivoa sopii, että kaikki kiinnostuneet yli seurakuntarajojen lähtevät liikenteeseen. Itse nautin erityisesti laulamisesta ja se on minulle myös hengellisesti tärkeää. Siksi itsekin ilmoittauduin Pusulan iltoihin lauluryhmään. Tosin valitettavasti keskiviikkona 27.9. klo 17.30 alkavat vartin mittaiset Eduskuntakanava-lähetykset Radio Deissä. Minun on tarkoitus pääasiassa niitä toimittaa, mutta onneksi kyse on vain 10 viikon jaksosta.

Matti-papin muistan melkein parin vuosikymmenen takaa, jolloin hän oli (jossain) nuoriso-ohjaajana. Vauhdikas tapaus. Tosin ei vauhti juuri näytä iän myötä hiipuneen. Osallistuimme kummatkin vuonna -89 teologian opiskelijoille suunnatulle psykodraamakurssille. Se oli kieltämättä mieleen jäävä kokemus.