Viime viikolla Paavi Benedictus XVI puhui yliopistossa tieteen ja uskon välisestä suhteesta. Hänen eräs peruskysymyksensä oli, miksi teologiaa pitää opettaa tieteenä muiden tieteiden joukossa. Paavin perustava ajatus oli, että Jumalan luonteeseen kuuluu totuus, rakkaus ja rationaalisuus. Juutalaisuuden ja kristinuskon mukaan järjen käyttö on sallittua ja mahdollista pohdittaessa Jumalaa ja hänen toimintaansa. Tiede ja ihminen torsoistuvat, jos teologia järjenkäytön alueena suljetaan pois tieteen piiristä.

Tässä yhteydessä Paavi heitti kysymyksen islamin jumalakuvasta. Sen mukaan Jumala on niin paljon kaiken inhimillisen yläpuolella, että häntä eivät sido edes logiikka tai hänen lupauksensa. Kristinuskon ja juutalaisuuden mukaan ihminen on siinä määrin Jumalan kuva, että hän voi päätellä Jumalan esimerkiksi vastustavan väkivaltaisuutta ja tappamista. Mikäli Jumala ylennetään kaiken rationaalisuuden yläpuolelle, tällaisia rajoituksia ei ole.

Muslimimaailman reaktio oli äärimmäinen ja itsessään ristiriitainen. Vaadittiin mielenosoituksissa kuolemaa Paaville ja heitettiin polttopulloja kirkkoihin. Viesti oli: Paavi ei saa väittää islamin olevan väkivaltainen uskonto. Tätähän paavi ei väittänytkään. Jumalakuvan periaattellisista kysymyksistä pitäisi olla islamilaisillakin pokkaa keskustella. Mutta Paavi ilmiselvästi yliarvoi muslimimaailman älyllisyyden ja kyvin itsekritiikkiin sekä kritiikin vastaanottamiseen.

Paavi toki osoitti nöyryytensä ja "viisas perääntyy ensin" -periaatteensa, kun meni pahoittelemaan puheitaan hurjistuneiden muslimien vaatimuksesta. Minusta on kuitenkin täysin sairasta, ettei länsimaailmassa enää voida keskustella vapaasti, kun saadaan pelätä muslimimaailman milloin mitäkin ylimitoitettuja reaktioita. Mihin tämä kehitys johtaa? En uskalla ajatellakaan sitä. Mutta on vain niin, että minkä tahansa uskonnon tulisi sietää myös kritiikkiä. Jos ei siedä, jokin on varmasti pielessä.

PS: Lupasin viikko sitten ilmoitella läskintaltutusprojektini etenemisestä. Viikon saldo 0,5 kg. Ihan ok tulos minulle.