Joku ystävä on huolestuneena kysynyt, teenkö lainkaan omaa vaalityötä, kun puuhaan pääsääntöisesti vaalityössä naapurikunnissa, kuten Karkkilan ja Vihdin toreilla.

Olen kyllä huomannut olevani myös itse ehdokkaana. Ja toivon, ettei äänestäjillä olisi kovin lyhyt muisti niin, että työni viimeisen 12 vuoden ajalta Nummi-Pusulan päätöksenteossa muistetaan, eikä noteerata vain puuhailua paria viikkoa ennen vaaleja.

Elämä on aina vähän yllätyksellistä, mutta toisinaan enemmän. Tänään havaitsin olevani Timo Soinin kanssa englanninkielisessä radiolähetyksessä. Joku ihminen jostain pääkaupunkiseudun ja Keski-Uudenmaan Vaaliradiosta soitti minulle eilen iltauutisten aikaan ja pyysi haastatteluun. Lopuksi hän mainitsi, että minulta voidaan kysyä jotain myös englanniksi.

Kun tänään menin studioon selvisi, että Kaleidoskooppi-ohjelma olikin englanninkielinen ja että keskusteluparinani olisi Timo Soini. No, Timon kanssa tulen vanhasta muistista hyvin juttuun, mutta englannin kielinen haastattelu kesken kaiken hätkäytti. Onneksi olen sen verran estoton, että puhun "sujuvasti" heikommallakin sanastolla ja kieliopilla. Tosin väittivät minun olevan vaatimaton kielitaitoni suhteen...

Aluksi pääsimme lähetyksessä Timon Soinin kanssa muistelemaan yhteistä keskusteluamme 19 vuoden takaa. Tuolloin minulle täysin tuntematon SMP:n varapuheenjohtaja ja valtiotieteiden opiskelija Soini ilmoitti, että olin tullut valituksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon. Kristilliset nuoret - joiden sitoutumaton ehdokas olin - olivat vaaliliitossa SMP-nuorten kanssa. Sain eniten ääniä, jotain 60 ja 80 väliltä ja tulin vaaliliitosta valituksi. Muistikuvani mukaan Timo sai n:nnen vuoden opiskelijana jotain 10 ääntä. Hän halusi briefata minua ja niinpä juttelimme politiikkaa ja teologiaa yhden pitkän iltapäivän helsinkiläisessä Cafe Ursulassa.

Siitä keskustelusta sai alkunsa haluni tutustua puolueeseen, jota itse olin vaaleissa edustanut ja niinpä liityin silloiseen Kristilliseen Liittoon. Tänään radiossa Timo tokaisi, että eipä saanut minua puhutuksi silloiseen SMP:hen. No, ei saanut. Mutta tehokkaasti värväsi mukaan politiikkaan, peräti naimisiin puolueen kanssa.

Menevätpä vaalit kohdaltani hyvin tai huonosti, ei tämänpäiväisellä radiokeskustelulla varmaankaan ole mitään vaikutusta asiaan. Netistä ohjelmaa on tuskin kukaan nummipusulalainen kuunnellut, tuskin myöskään pääkaupunkiseudun radiotaajuuksilta. Jos on, ilmoittautukoon, pliis. Loppujen lopuksi ihan hauska kokemus. Työni KD-Kompassin radiotoimittajana on poistanut turhan radiopelon ja huomasin olevani ihan kotonani myös vieraassa studiossa ja vieraalla kielellä.

Nummi-Pusulan kd-vaalityötä olen päässyt edistämään rakkaan mieheni kanssa ajalemalla pitkin pitäjää postilaatikoiden perässä. Valtaosa kuntalaisista on ehdokastiimimme ahkeran työn ansiosta saanut esitteemme. Tänään soittikin eräs postin saaja, joka halusi lisätietoja mielipiteistäni. Lisää meistä Nu-Pun kd-ehdokkaista saa lukea huomisen Ykkössanomien etusivulta.

Perjantaina iltapäivällä (Karkkilan torilla olon jälkeen) jalkaudumme niin Pusulassa kuin Saukkolassakin Siwojen pihoille. Itse olen Saukkolassa tarjoamassa juttuseuraani, esitteitä ja vaalikarkkeja. Toivottavasti ne maistuvat!