Istun sohvalla ja ihmettelen, mitä seuraavaksi tekisin. Ikkunoita valaisevat jouluvalot. Olen juuri saanut kuta kuinkin kaikki aikomani joulumuistamiset paketoitua ja jaoteltua muovipusseihin joulupukin kuljetuksia varten. Niin kooltaan kuin arvoltaankin melko pieniä ovat meikäläisen muistamiset. Kuitenkin niillä on tarkoitus ilahduttaa ainakin 30 ihmistä.

Huomenna paistan pakasteeseen lanttu- ja porkkanalaatikoita tänään ostamistani juuresmössöistä. Joulupostin väsääminen jää pakosta ensi viikonloppuun, koska tilaamiani kortteja ei ole vielä tullut. Vakaa aikomukseni on viettää mahdollisimman stressitöntä joulunalusaikaa. (Siis normaalistressistä.)

Jos minulla olisi vielä aatonaattona sellaisia jouluvalmisteluja hoitamatta, joita voisi hyvin tehdä aiemminkin, olisi hermostuneisuus ja levottomuus päällimmäinen tunne. Siksi on parasta olla liikkeellä ajoissa. 

Muistan kuinka seiskaluokalla jo elokuussa minä ja kaverini marssimme kangaskauppaan ostamaan raaka-ainetta joululahjojen väsäämistä varten. Myyjä ihmetteli ääneen: "Olettepa ajoissa". Mutta meille lahjojen teon iloa kesti koko pitkä syksy.

Osaltani olen halunnut jo pienestä pitäen mahdollistaa myös lapsilleni sen ilon, että he voivat itse hommata lähimmilleen pieniä muistamisia. Tänään laskettiin tarkkaan kustannusarviota sille, kuinka paljon lasten yhteensä tarvitsemat 10 lahjaa voisivat maksaa. Sovittu tiukka budjetti oli ostosreissulla kuulemma pitänyt ja kaikki läheiset tulevat saamaan lahjansa. Mikä tärkeintä - lapsilla oli hyvä mieli asiasta.

"Antaessaan saa", on viisas sanonta. Toki surisin, jos minua ei kukaan muistaisi, mutta silti joulun isoin ilo on itse saada antaa ja ilahduttaa.