Tämä päivä meni ystävänpäiväkahveja tarjoillessa Vihdissä, Karkkilassa ja vielä illalla Pusulassa. Ihan reippaita keskustelutilaisuuksia tuli jokaisesta. Tunnin kahvitteluaika loppui käytännössä joka tilaisuudessa vähän kesken. Mutta ehkäpä keskustelu onkin hyvä lopettaa parhaimmassa vaiheessa, jotta juttua jää myös seuraaviin kertoihin ;-)

Omassa puheenvuorossani totesin, että vaalikentillä kaikki puolueet puhuvat perusetuuksien ja -palvelujen parantamisen puolesta. Muistuttelin, että äänestäjien olisi syytä kääntyä niiden puoleen, joilla on osoittaa myös rahoitusta hankkeilleen. Muuten pettymys on suuri, kun hallituksen muodostaneet puolueet toteavat, ettei kehysbudjetti anna varaa menolisäyksiin, kun liikkumavara on kulutettu veroalennuksiin, käytännössä hyvätuloisille.

Ensi vaalikaudella valtiontalouden liikkumavara, ns. "jakovara" on taloudellisten tutkimuslaitosten arvioiden mukaan noin 4-5 miljardia euroa. Vaikka vaaliohjelmat näyttävät hyvin samanlaisilta, on puolueiden välillä olemassa varsin suuret linjaerot siinä, kuinka paljon käytetään verojen alennuksiin ja menolisäyksiin.

Esimerkiksi Keskustan vaaliohjelma on toiveiden tynnyri, mutta menolisäyksiin puolue on varannut vain noin 1,5 miljardia euroa. Kokoomuksella liikkumavaraa on sitäkin vähemmän. Näillä rahoilla on turha lupailla paljoa, sillä mittaluokka on lähes sama kuin tällä vaalikaudella.

Kristillisdemokraattien ohjelmassa menolisäyksiin on varattu 3 miljardia euroa, jotta esitetyt parannusesitykset olisivat kestävällä pohjalla. Lisäksi KD on valmis noin 1,6 miljardilla alentamaan ruoan arvonlisäverotusta ja pieni- ja keskituloisten tuloverotusta sekä korjaamaan eläkeläisten verotuksen epäkohtia. Samalla KD esittää myös 0,6 miljardin veronkorotuksia, joilla pyritään hillitsemään keinottelua sekä alkoholin ja tupakan kulutusta.

Totesin, että KD:ssa haluamme, että vihdoin ensi vaalikaudella toteutuvat sen vaihtoehtobudjeteissaan esittämät minimivanhempainetuuksien, opintorahan, kansaneläkkeiden tasokorotukset sekä merkittävät satsaukset vanhustenhoitoon ja terveydenhoitoon, teiden ja rautateiden kunnossapitoon, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä uusiutuvan energian ja yritystoiminnan edistämiseen. Nyt on korkea aika laittaa niin palvelut kuin jatkuvasti heikentyneet perusetuudetkin kuntoon. Hyvät suhdanteet eivät välttämättä jatku pitkään.

Mutta rahaa ei tule itsestään. Muistutin, että työttömyyden vähentämiseksi on seuraavan hallituksen panostettava tosissaan, jotta työllisyysastetta vasta saadaan nostetuksi lähemmäksi 75 prosenttia, joka turvaisi hyvinvointipalvelujen rahoituksen tulevaisuudessa. Julkisiin hoivapalveluihin tarvitaan lisää työvoimaa. Kuitenkin pääosa työllistämisestä tulee suunnata yksityiselle puolelle. Siksi tulee lisätä määrärahoja tutkimus- ja kehitystoimintaan, starttirahaan, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tukeen sekä investointi- ja vientitukiin.

Pusulassa taisin sohaista pahemman kerran muurahaispesään esittäessäni oman näkemykseni parhaillaan käyvästä keskustelusta perusterveydenhuollon ja järjestämisestä PARAS-hankkeen edellyttämällä tavalla. Nummi-Pusulassa kun on herättänyt hämmennystä ja osin myös vastarintaa suunnitelma yhteistyöstä Vihdin ja Karkkilan kanssa.

Vihdin seudun Kristillisdemokraatit totesivat syyskokouksen kannanotossaan viime syksynä tärkeäksi sen, että selvitetään erilaisia vaihtoehtoja, jotta niiden etuja ja haittoja voidaan vertailla luotettavasti ennen päätöksentekoa kunnissa. Nyt on tiedossa, että pitkään valmisteltu Hiita-hanke ei tule toteutumaan ainakaan esitetyssä muodossa. Onkin ollut hyvä asia lähteä selvittämään kolmen kunnan mallia Vihdin, Karkkilan ja Nummi-Pusulan kesken. Neuvottelut ovat edenneet nopeasti ja hyvin myönteisessä hengessä. Se on kenties yllättänyt monet. Valtuustossa marraskuussa PARAS-hankkeen suuntaviivoista keskusteltaessa jo alustavasti viitattiin näihin neuvotteluihin. Silloin muistan kysyneeni Nummi-Pusulan taktiikasta asiassa etenemisessä.

Koska yhteistyön mahdollisuutta perusturvan osalta Lohjan kanssa ei ole Hiita-hankkeen ulkopuolella juurikaan selvitetty, päätti Nummi-Pusulan kunnanhallitus yhteistuumin esittää neuvottelukutsun myös Lohjalle. Myös tämä neuvottelu on ehdottomasti tarpeen, jotta todelliset vaihtoehdot olisivat tiedossa.

Totesin, että valitettavasti on kuitenkin niin, ettei Nummi-Pusula ei kykene herättämään Lohjan kiinnostusta, ellei Lohja itse koe saavansa yhteistyöstä jotain hyötyä. Pelottava olisi sellainen tilanne, jossa Nummi-Pusula pyrkii myymään itseään vastentahtoiselle sulhaskandidaatille lähes millä tahansa ehdoin ja samalla kääntäisi selkänsä tosi tarkoituksella liikkeellä oleville Vihdille ja Karkkilalle.

Lähipalvelujen säilymisestä on terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa välttämätöntä huolehtia. Se on kuntalaisille hyvin tärkeää. Kuntaliitoksesta emme ole neuvottelemassa, vaikka niinkin ehkä halutaan tarkoituksellisesti tulkita. Siksi olennaisinta ei pitäisi olla yhteistyön ilmansuunnan, vaan palvelujen laadun ja saatavuuden turvaaminen. Päätöksentekijöiden tehtävä onkin neuvotella ja valita se vaihtoehto, joka parhaiten turvaa kohtuuhintaiset peruspalvelut kotikunnassa. Tätä halusin korostaa. Toivottavasti en kannanotollani tule kovin paljon väärin ymmärretyksi. Vaara tosin on suuri, sillä sen verran kuumasta aiheesta on kyse....