Iloista vappua! Pitänee toivottaa näin ensi alkuun, jotta en vaikuttaisi huonokäytöksiseltä. Heti perään on tunnustettava, että minulla on vaikeuksia ymmärtää, mikä virkaa vapulla oikeasti on. Kevään koittamista ja suurta hyvyyttä minä juhlin pääsiäisenä. Vappu on lähinnä ylimääräinen vapaapäivä, jolloin voi tehdä pihatöitä, jos keli sallii.

Sanasta "vappu" tulee ensimmäisenä mieleen kännisiä örveltäjiä ja kuseskelijoita, rikottuja pulloja ja iso lasku siivouskuluista kaupunkien veronmaksajille... Opiskelijoiden ja työläisten juhlaa, simaa, kaljaa ja shampanjaa, vappupuheita ja -marsseja - kyllä sitäkin. Tosin nykyään enemmän marssijoita taitaa olla Jeesus-marsseilla kuin perinteisillä työväen marsseilla, joissa ikähaitari näyttää olevan uutiskuvista päätellen melko yksipuolinen.

Vaikka minä en vappua osaa arvostaa, on se epäilemättä monelle koko kevään kohokohta. Varsin yleinen käsitys tuntuu olevan, että mitä heikommiksi muistikuvat ovat jääneet, sitä paremmin juhlittu. Tosin en minäkään muista vapuistani juuri mitään, vaikka hyvin lahjakkaasti olen onnistunut kunnon vappukännit välttämään.

Parhaiten ovat jääneet mieleen ne muutamat opiskelijavaput, kun olen yrittänyt selviytyä Helsingin keskustan hulinoista. Ylivoimaisesti muistiin painunein on se vuosi, kun toimin vaikeaa reumaa sairastavan ystäväni vammaisavustajana. Hänellä oli pakottava tarve päästä Mantan hulinoihin mukaan pyörätuoleineen. Sydän pamppailen yritin estellä miehenrötisköjä kaatuilemasta tämän hauraan keinolonkin varustetun ystäväni syliin. Selvisimme, mutta läheltä piti tilanteita piisasi.

Toinen mieleen syöpynyt vappumuisto on yhdeksän vuoden takaa, kun liian innokkaasti tehtyjen maatöiden ansiosta minulla alkoivat 24. raskausviikon paikkeilla supistukset ja jouduin lähtemään sairaalaan päivystykseen. Siellä lääkäriä odotellessa seurasin kun ambulanssi toi puukotettua juhlijaa. Tullessa tällä riitti vielä voimia peuhata paareilla, mutta hetken kuluttua nuori mies vietiin tajuttomana ja aivan valkoisena sairaalan pihalle laskeutuneeseen Mediheliin. Toivon mukaan sen juhlinnan loppu ei ollut aivan lohduton.

Ehkäpä minulle vapun käsittämättömyyden lähtökohta löytyy lapsuudenkodista, josta ei löytynyt työläisiä eikä ylioppilaita. Muutama ilmapallo ja lasi simaa olivat juhlapäivän ainoita iloja ja sisältöjä.

Ylioppilaslakkini on saanut maata vuosikausia laatikossaan. Viime keväänä se näki päivänvalon, kun perheemme oli kutsuttu vappulounaalle tuttavapariskunnan luo. Huomenna odottaa vastaava kyläkutsu, mitä en suinkaan pane pahakseni. Jospa tästä alkaisi uudenlainen vappuperinne. Sellainen, johon kuuluu ystävien tapaamisen ilo.