Tuli käytyä haistelemassa tuulia Saimaan rannalla Etelä-Karjalassa, tarkemmin ottaen Savitaipaleella. Vietimme sisareni ja minä lapsinemme historialliset päivät yhdessä. Historiallisuus johtuu siitä, että emme ole tainneet juuri viettäneet kolmea päivää yhdessä sen jälkeen kun muutin pois kotoa lukion jälkeen. Korkeintaan ekana jouluna.... Melkein 18 vuotta elettiin tiiviisti yhdessä, me kaksi sisarusta. Mutta seuraavat melkein 18 vuotta ovat olleet - aivan kunnossa olevista väleistä huolimatta - varsin etäistä aikaa. Lyhyet tapaamiset ovat jääneet muutamiin vuosittain. Hassua, miten elämä voi viedä niin erilleen, vaikkei mitään syytä siihen olisikaan - vain kummankin omat elämänpiirit.

Olikin suuri ilo viettää lomaa ensimmäisinä yövieraina Kirsin perheen uudella lomahuvilalla. Tunnelma oli leppoisa ja rento. Välillä tehtiin vähän pihatöitä, sitäkin enemmän ruokaa, levättiin, saunottiin & uitiin (jos sitä meikäläisen muutamaa uintimetriäni läpsyttimet jalassa voi sellaiseksi kutsua) ja tietysti "komenneltiin" lapsia. Kiitos Kirsi! Jos joskus toistekin kaipaat lapsinesi meistä seuraa mökille, otan mielelläni kutsun vastaan. Tosin edelleen sillä ehdolla, että kotitöitä tehdään yhdessä, etkä stressaa meidän passaamisesta.

Esa oli poikansa Johanneksen seurana puolestaan Istanbulissa. Olen iloinen Esan puolesta: ei jokainen parikymppinen kutsu isäänsä matkakaveriksi. Vaikuttivat kaikin puolin tyytyväisiltä ja reippailta. Huolimatta matkustamisen vuoksi valvotuista öistä, näytti tänään puhtia riittäneen niin, että kylmäullakon lattian laajennuskin oli jo mukavasti edennyt. Olin kuvitellut, että sitä urakoidaan huomenna. Lomaa (tai siis kotiprojekteja) vielä loppuviikko. Sitten alkavat työhuolet. Niihin ei nyt passaa mennä, vaan nauttia loman luomasta vapaudesta, kun sitä vielä vähän riittää.