Sydän ei pomppinut lainkaan, kun astelimme puhemiehen vastaanottotilaan kuulemaan hallitustunnustelija Vanhasen päätöstä hallituspohjasta. Arvioni KD:n mahdollisuuksista tulla valituksi oli vähitellen laskenut niin alas, että korkealta ei pudottu.

Eilen kun uutiset kertoivat keskustalaisten ja kokoomuslaisten epäilyistä Vihreiden luotettavuuden osalta, hetkeksi toivo pompahti. Mutta sitten ymmärsin epäilyjen olleen Vihreiden nöyränä pitämiseen tarkoitettua julkista argumentointia. Tosin totta on, että moni keskustalainen ja kokoomuslainen etenkin maakunnissa olisi paljon mieluummin nähnyt kumppanina KD:n kuin Vihreät, joiden sekalaisista taustoista tulleilla edustajilla on monilla paljon läheisemmät suhteet Vasemmistoliittoon kuin keskusta-oikeistoon.

Myös Vihreiden ratkaiseva tuki vasemmiston puolelta tulleille presidenttiehdokkaille muistetaan hyvin. Yritetäänkö nyt kenties sitoa Vihreät jatkossa kiinteämmäksi osaksi keskusta-oikeistoa ja siten ennakoida myös tulevia presidentinvaaleja, joissa esimerkiksi Sauli Niinistö saattaa vielä olla hyvässä vireessä? Ehkäpä. KD-laiset ovat olleet pressanvaaleissa varsin kiltisti ruodussa jo aiemmin.

Keskustelu eilen Kesärannassa oli kutakuinkin saman mittainen kuin kommentointi medialle sen jälkeen. Kun Vihreät pitivät suunsa supussa poikkeuksellisen tiukkaan, tiedotusvälineet kaipasivat erityisen innokkaasti aineistoa, jolla kommentoida neuvotteluja. KD:n johto ei turhaan pihdannut, tosin ei kyllä kiukutellut tai uhonnutkaan - kuten jotkut välineet maalailivat.

Tämänpäiväinen infotilaisuus oli yhtä karu ja eleetön kuin eilinen tunnustelupalaverikin. Tosin tunnustelijalla ilme oli tänään huomattavasti aurinkoisempi ja pirteämpi. Kenties toissayö oli valvottu vastausten lukemisen vuoksi ja sitten viime yö nukuttu jo vapautunein mielin.

Tieto hallituspohjasta tuli tasan klo 11.00 kännyköihin STT:n kautta. Kun tuomiota kuulemaan tulleet ryhmien edustajat olivat uutisen lukeneet, kuulivat he saman suullisesti. Mitään perusteluja valinnoille ei kuulunut edes yhden lauseen vertaa. Jotain tunnustelijan selitysyritystä oli tiedotustilaisuudessa myöhemmin. Todelliset syyt ovat ainakin toistaiseksi jääneet itse oivallettaviksi.

KD:n vastaukset noudattivat tavoiteohjelmaamme ja vaalikeskusteluissa luvattua. Myös summat olivat samaa luokkaa. Ne eivät miellyttäneet, vaikka mitään sellaista kynnyskysymystä, mistä ei olisi voinut neuvotella, ei esitetty. Hallituskaudella tulemmekin näkemään, että hääppöisiä muutoksia nykypolitiikkaan ei ole tulossa. Verokevennyksiä tullaan tekemään, vaikka monet perusetuudet ja palvelut, kuten vanhustenhoito huutaisivat kuinka kovaa merkittävästi lisää resursseja.

Kuten Päivi Räsänen kommentoikin medialle, on tehtävämme Heinäluoman joukkueen kanssa nyt lähteä patistamaan ja hiostamaan hallitusta toimiin näissä asioissa. Kieltämättä on kunniakkaampaa edistää tavoitteitaan oppositiosta kuin myydä periaatteensa heti kättelyssä hallitukseen pääsyn vuoksi. Toivottavasti eivät Vihreätkään sitä tee, vaikka tunnusteluvastauksista päätellen joustavuus on sillä suunnalla suurta.

Kollegalleni Rkp:n ryhmässä huikkasin, että jos heitä joskus alkaa kyllästyttämään, niitä olemme valmiita tuuraamaan. Kieltämättä täytyy olla todella kiltti ja kabinettisiisti puolue kun ovat jo 28 vuotta olleet yhtäjaksoisesti hallituksessa. Sdp:kin on siellä viettänyt jo neljä peräkkäistä kautta, joten oppositiovaihe voi tehdä heille vallan hyvää. Lupasin tutoroida kollegaani demareissa oppositiopolitiikan saloista ;-)

Kyllä minä sen tunnustan, että Vihreät ovat "seksikkäämpi" puolue kuin KD. Mutta eivät he ay-kenttää lepytä eivätkä myöskään sosiaalisia ym. ongelmia ratkaise. Toivottavasti kuitenkin energiapolitiikassa onnistuvat opettamaan hallitustovereilleen, miten ilmastomuutosta torjutaan ilman ydinvoiman lisärakentamista. Siinä piisaakin haastetta yllin kyllin.