Vaihteeksi tänään olen miettinyt, mikä vika päässäni on. On nimittäin niitä päiviä, kun kunnallisen luottamushenkilön rooli on poikkeuksellisen raskas. Aamupäivä meni neuvoteltaessa, miten kunnan talouden alamäki (tai joku sanoisi syöksykierre) saataisiin katkaistua. Iltapäivä pohtiessa, miten alakoululaisten turvallinen koulumatka järjestyisi uusien koulukyytisäännösten aikana. Tutun äidin mielestä ei kunta voi säästää lapsien turvallisuudesta. Jos säästää, hän ei halua moiseen kuntaan verojaan maksaa.

Mikä siis ratkaisuksi? Tehokkainta säästöä olisi varmaankin se, jos muutama vaikea leikkaus jätettäisiin tekemättä tai välttämätön huostaanotto toteuttamatta. Muutaman vaativan erikoissairaanhoidon operaation toteuttamatta jättäminen merkitsisi, että koulukyydit kaikille lapsille olisi rahoitettu. Joku ihminen tosin siitä hyvästä menettäisi lopullisesti terveytensä tai peräti elinvuosiaan. Tai entäpä jos kuntalaisilta kiellettäisiin kaikki sellaiset elämäntavat, jotka aiheuttavat sairauksia, sosiaalisia ongelmia tai työtulojen menetystä...Nämä edellä mainitut olisivat yksinkertaisia ja tehokkaita säästökeinoja, mutta ne sotivat vastoin hyväksymiämme periaatteita: jokaisen ihmisarvon kunnioitusta ja toisaalta ihmisen vapauden kunnioitusta.

Valitettavasti kunnan säästöjen kohdalla tarjolla ei ole helppoja eikä mukavia keinoja. Siksi riittävän tehokkaan säästöohjelman laatiminen tulee satuttamaan kaikkia, eikä sekään edes vielä riitä. Yhtälö tulee olemaan mokoman hankala, mutta pakko on suosta rämpiä ylös.

Tilannetta ei helpottaisi se, jos anelisimme päästä ja pääsisimme jonkun suuremman suojiin. Leikkaajat olisivat silloin muita kuin paikallisia, mutta vaikutus asukkaisiin ja veronmaksajiin olisi kuitenkin vähintäänkin sama.

Syitä kunnan nykyiselle taloustilanteelle on hyvin monenlaisia. Osa liittyy valtiovallan toimenpiteisiin ja velvoitteisiin kunnille yleensä, osa liittyy alueen elinkeino- ja ikärakenteeseen, osa taas siihen, miten on toimittu tai jätetty toimimatta joskus aiemmin. Mm. iso joukko kunnan omistuksessa olevia vanhoja rakennuksia on huutavan kurjassa tilassa ja rakennusten käytön jatkaminen edellyttäisi merkittäviä panostuksia korjaamiseen.

Jos tänään päättäisin, olisi varmaa, etten enää reilun vuoden päästä edes olisi vaaleissa ehdolla. On äärettömän raskasta olla suostumassa ratkaisuihin, jotka ovat kaikkea muuta kuin omien tavoitteiden mukaisia. Olo on kuin petturilla. Kuitenkin yhteinen hyvä edellyttää talouden tasapainotusta. Muuten ollaan aivan pian konkurssissa ja Sisäministeriön sylissä. 

Toivottavasti edes osa kuntalaisista voisi antaa arvoa myös meille alijäämätyöryhmän jäsenille, ns. likaisen työn tekijöille. Sen voi vakuuttaa, ettei kukaan roolistaan nauti, vaikka toisille jotkut asiat ovat vaikeampia kuin toisille. Jos oikein muistan, ei näistä palavereista saa bensarahoja saatikaan muutaman kympin kokouspalkkiota, joten kyseisestä harrastuksesta ei todellakaan aiheudu itselle muuta kuin harmia ja mielipahaa. Kyllä siis täytyy jotain päässä viirata, että tällaisen masokistisen "harrastuksen" on itselleen halunnut. Onkohan se vakavaakin?

Pienenä piristyksenä päivään mahtui eräältä tuttavalta tullut viesti, jossa hän kiitti Nummi-Pusulaa hyvänä asuinkuntana kehuvasta kolumnistani tänään Länskärissä. Rohkaisija toivoi, että vastaavan tyyppistä tekstiä saisi jatkossakin lukea lehdestä. Kirjoitukseni pääset lukemaan tästä, jos kiinnostaa.