Jos pikkuruinen italian kielen taitoni yhtään osuu oikeaa, niin otsikon pitäisi tarkoittaa jotain sen tapaista hellyyttävää, johon olen tottunut italialaisen ystävättäreni Cecilian kommunikaatiossa. Tänään hän, Robi ja valloittavat pikkupojat Edo ja Lele (lempinimillä kutsuttuna) tulivat läksiäislounaalle eduskuntaan, kun heidän parin viikon lomassa Suomessa on päättymässä. Teimme samalla pienen saitsiingin ja eksyinpä minäkin käymään peräti ensimmäistä kertaa eduskunnan uudisrakennuksen 7. kerroksen parvekkeelle. Hyvät näkymät sieltä kaupungille.

Aika "Memmuna" päättyi jälleen. Kovin tulee ikävä heidän valloittavaa perhettään ja sitä kolmekielistä ja eläväistä keskustelua, jota käymme - kovalla tohinalla tietenkin. Seuraavaa tapaaminen olisi kuulemma Italiassa, sanoivat. Molti baci, mia cara e buoni ragazzi. (En muuten yhtään tiedä, osuvatko italiankieliset kirjoitukseni oikeaan. Alkeiskurssista jonka joskus kävin, on jo aivan liikaa aikaa.)

Läksiäiset eivät pääty tähän, sillä Esan aikuiset lapset, yhdenlaiset lapsipuoleni, lentävät jälleen kukin omille suunnilleen. (Ei muuten sentään "my daughter in law" eli miniä, kuten viikonloppuna erehdyksessä käänsin ilmaisun tytärpuoli, "step daughter".) Kesällä he kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän meillä käymässä. Viimeksi Eeva unkarilaistensa ystäviensä kanssa viime viikonloppuna. Mutta nyt opiskelut alkavat: Elisa muuttaa viikonloppuna Tukholmaan, Johannes aloittaa opiskelut Tampereella ja Eeva palaa Ouluun. Elias muuttaa ensi viikolla töihin Skotlantiin. Näkemiset harvenevat - valitettavasti. Tulee ikävä.

Tänään oli myös jälleennäkemisen iloa - nimittäin suomalaisessa ulkopolitiikassa. Suomen ulkomaanedustustojen päällikkökokouksen illanvietto kokosi yhteen satoja Suomen ulkopolitiikkaan jollain tavalla sidoksissa olevia ihmisiä. Ministerit Tuomioja ja Lehtomäki olivat kutsuneet telttakokkareille Ulkoministeriön piha-alueelle kyseisin porukan. Ensimmäistä kertaa sain minäkin kutsun, enkä malttanut olla menemättä, vaikka usein heitänkin tämäntyyppiset ei-pakolliset kutsut roskikseen ihan perhepoliittisista syistä.

Joitakin uusia tuttavuuksia tuli tavattua, mutta enin aika meni jutellessa puoluesihteeri-Annikan kanssa tulevista eduskuntavaalinäkymistä. Sanghain Suomen konsulaatin päällikköä piti mennä kiittämään taannoisesta vieraanvaraisuudesta, mutta hänpä ehti kadota massaan ennen kuin minä moikkaamaan. Tuollaiset small talk -tilaisuudet vaativat aina pientä itsensä ylittämistä, kun pitää keksiä juttua silloinkin kun ei oikein muista tai tajua kenen kanssa nyt onkaan juttusilla. Hyvin huononimimuistiselle (kuten allekirjoittaneelle) tämä on erityisen kiusallista.

Mutta - nyt kutsuu nukkumatti, eikä suotta. Sitä seuraavaa yö kuluukin junassa puksuttaessa kohti Kajaania ja eduskuntaryhmän kesäkokousta. On oltava vireessä, jotta saadaan budjettikannanottoa ja sen sellaista aikaiseksi.