"En mää siit puolueest välitä, mut kyl mää Pusulan likkaa äänestän". "Mää en tartte mitään esitettä. Mää sun numeros jo tierän. Se on 227. Oon tehnyt vaalityötäs ja kertonu muillekin."

Muun muassa tällaisia ihanan kannustavia ja suurta luottamusta osoittavia kommentteja sain kuulla eilen Pusulan Siwan edessä vaalikarkkeja ja esitteitä jakaessani. Parempia loppumetrejä en olisi vaalityössä voinutkaan kokea. Hartaasti toivon minäkin, että niitä, jotka haluavat "sen Pusulan likan" edustajakseen eduskuntaan olisi tarpeeksi!

Tänään olimme Länsi-Uudenmaan ehdokkaitten kanssa tavattavissa Vihdissä, Nummelassa ja Lohjalla. Yleinen tunnelma on ollut hyvä ja vastaanotto varsin positiivinen. Toki politiikkaan pettyneitä on paljon, mutta mitään erityistä kristillisdemokraatteihin kohdistuvaa kritiikkiä ei ole kuultu kuin harvoin. Päinvastoin on tullut tunne siitä, että varsin monen ihmisen sisällä todella asuu kristillisdemokraatti. Totta onkin se, että kd-laisia saadaan vaalikonelistojen kärjessä paljon enemmän kuin heitä rohjetaan äänestää.

Toivoa sopii, että näissä vaaleissa mahdollisimman moni antaa omatuntonsa ratkaista ja valitsee sen ehdokkaan, joka parhaiten vastaa ajatuksiaan. Suvun perinteet äänestämisessä saisivat jäädä, jos vaalikone suosittelee muun värisiä ehdokkaita.

Tämänkertainen vaalityö on ollut KD:n historian laajin ja reippain. Ehdokkaita on ennätysmäärä ja työtä on tehty antaumuksella ympäri maata. Tietenkin resursseja - etenkin taloudellisia - olisi saanut olla lisää. Mutta toivon mukaan vaaleja ei ratkaista palstamillien ja tv-mainosten määrällä.

Kaunis kiitos etenkin ehdokaskumppaneille täällä Länsi-Uudellamaalla: Ullalle, Sirkalle, Maurille ja Niklakselle. Toki myös muille kampanjayhteistyön rakentajille: Joukolle, Anterolle, Marja-Vuokolle, Godvinille, Harrille, Kyllikille, Hannulle, Tanjalle... sekä piirin vaalipäällikölle Saaralle ja puheenjohtajalla Mairelle.

Kiitokset myös hyvästä kisasta muiden puolueiden edustajille, kuten Saarisen Matille, Patisen Jussille ja Forsiuksen Merikukalle. Toivottavasti omien puolueittenne äänestäjät tukevat teitä niin runsaasti, että saamme mahdollisimman edustavan kansanedustajakaartin Länsi-Uudeltamaalta!