"onnenkenka.jpgEtelä-Pohjanmaalla, Töysän kunnan Tuurissa, 500 asukkaan kylässä sijaitseva Kyläkauppa on myynniltään Suomen toiseksi suurin tavaratalo. Kyläkauppa on kasvanut huimasti vuosien varrella sekä kooltaan että valikoimaltaan ja kerännyt samalla ympärilleen kokonaisen kauppakylän; Tuurin alueella toimii yli 60 yritystä. Kyläkauppa on ylivoimaisesti Suomen suosituin matkailukohde yli 5,8 miljoonalla vuosittaisella kävijällään (MEK 2005). Tätä uuden sukupolven Tavarataloa on vaikea sanoin kuvata; se on elämys, joka kaikkien on nähtävä ja koettava henkilökohtaisesti."

Näin manostetaan Tuurin kyläkaupan kotisivuilla. Epäilemättä pienelle Töysän kunnalle kyläkauppa on todellinen lottovoitto. Siitäkin huolimatta olen ajatellut, että kyseinen kyläkauppa pitäisi laittaa tylysti boikottiin ainakin siksi aikaa, kunnes kauppias Vesa Keskinen päättäisi kasvaa aikuiseksi ja ryhtyä käyttäytymään sen mukaisesti.

Myönnän olleeni jopa oikeasti hieman ärtynyt siitä, kun puoluetoveri Toimi Kankaanniemi kertoi blogissaan käyneensä lauantaina ostoksilla Tuurissa. Toimi hyvä, jos Vesa olisi tullut vastaan, olisitko sen lisäksi että olisit aikomuksesi mukaan kiittänyt synttärikutsusta myös lausunut jonkun valitun sanasen?

Jos Keskinen olisi minulle lähettänyt synttärikutsun, olisin varmaankin palauttanut sen "suorin sanoin". Minussa asuu sen verran terhakka pieni moralisti ja maailmanparantaja, että itse olen päättänyt, etten periaatteessakaan mene moiseen "putiikkiin". Tosin en ollut kyllä aikonutkaan ;-) Samaan henkäykseen tunnustan toki, etten ole miestä koskaan tavannut ja olen siten iltapäivälehtijournalismin antaman käsityksen kritiikittä nielaissut, vaikka kyseiset artikkelit yleensä silmäilenkin nopeasti ohi.

Mutta nykymaailmassa boikotoidaan monenlaisia epäeettisiä tuotteita ja liiketoimintaa, mm. lapsityövoimankäyttöä ja eläinkokeita. Minusta se, jos liikkeen johto toimii asiattomasti ja vastuuttomasti, ansaitsee myös tuomion. Ehdotankin, että kaikki eläkeläisjärjestöt yms. jotka suunnittelevat kesäretkeä Tuuriin, vaihtaisivatkin suuntaa ja tulisivat vaikkapa kyläkauppaan Nummi-Pusulaan. Miksi rikastuttamaan edelleen miestä, jolla on noussut pahemman kerran k**i päähän?

Olenkin aivan samaa mieltä kuin Ilta-Sanomat (tai Iltalehti), joka pääkkärisivullaan toivoi, että 40-vuotissynttäreitään suureellisesti viettämään aikova mies ryhtyisi jo aikuistumaan.