Eduskuntaryhmässämme eilen ja Hesarissa tänään oli juttua varsin järkystä Hamasin lastenohjelmasta, jossa lietsotaan kostoa tanskalaisille ja israelilaisille. Pupu ja 12-vuotias tyttö juttelevat mm. siitä, millaisen kuoleman tanskalaisen pilapiirtäjän pitäisi kokea. Tyttö sanoo rukoilevansa Allahia, että maa nielisi tämän ja kuolemasta tulisi kauhuesimerkki muille samanlaisille.

Tyttö kehottaa boikotoimaan tanskalaisia ja israelilaisia tuotteita. Allahin tahto on, että palestiinalaiset saavat koko Israelin (Palestiinan) haltuunsa. Ohjelmassa kehotetaan myös marttyyriuuteen oikean uskon ja palestiinalaisten tulevaisuuden puolesta.

Ohjelma on mieletöntä aivopesua pienille palestiinalaisille, jotka jo muutoinkin elävät valtavan vihan keskellä. Todella masentavaa. Tällä tavalla ei terrorismille ja itsemurhaiskuille ole loppua tulevinakaan vuosikymmeninä. Voit katsoa ohjelman oheisesta linkistä englanniksi tekstitettynä.

http://www.memritv.org/clip/en/1693.htm

PS: Olen mukana Suomen parhaat verkkosivut -kisassa. Äänestäneiden kesken arvotaan jotain palkintoja. www.suomenparhaatverkkosivut.com