Miehelläni Esalla on neljä aikuista lasta: kaksoset Eeva ja Eliisa, 23, Elias 22 ja Johannes 20. Nämä kiireiset ja maailmalla matkailevat opiskelijanuoret eivät turhan paljoa isänsä uuden kodin nurkissa viikonloppujaan vietä, mutta silloin kun tulevat, tuovat paljon iloa ja onnea mukanaan.

Torstaina Eeva, Eliisa ja Johannes tulivat juhannuksen viettoon meille Kallioniemeen. Vain parhaillaan Japanissa oleva Elias puuttui. Puuhasimme kaikkea tavallista, kuten tehtiin yhdessä grilliruokaa ja vihtoja, nautittiin auringosta ja yhdessäolosta. Kokkoiltaa vietettiin enoni perheen kanssa.

Omat lapseni Emilia, 12 ja Mikael, 7 suorastaan puhkeavat kukkaan, kun pääsevät puuhaamaan jo aikuisten "sosiaalisten sisaruspuoliensa" kanssa. Yhteistyö on sujunut saumattomasti ensimmäisistä tapaamisista saakka. Ongelmana vain tuntuu olevan se, että yhdessäolon ajat ovat niin lyhyitä. "Ei kai ne vielä lähde, koska ne taas tulee", on aiheeseen liittyviä vakiokysymyksiä.

Olen kokenut, että Esan lapset ovat suuri lahja minulle ja lapsilleni. Se, että meillä - koko porukalla - on hyvä olla yhdessä, on todella arvokasta. Se on suuri onni, josta olen kiitollinen. Kovin toisenlaistakin voisi uusperheellisen elämä olla.