513327.jpgKello on jo kolme, vaalimyräkkä on viuhunut Suomen yli. On siitä toipumisen aika.

917 äänestäjää eri puolilta Uuttamaata oli lähettämässä minua kansanedustajaksi. KAUNIS KIITOS LUOTTAMUKSESTANNE! Se ei kuitenkaan riittänyt paikkaan. Mutta työni eduskunnassa KD:n eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja puolueen keskeisenä vaikuttajana jatkuu. Sitä kautta teen työtä edistääkseni niitä arvoja ja käytännön tavoitteita, joiden puolesta olen myös ehdokkaana puhunut. Olen palveluksessa kiitollisin mielin!

Vaikka tavoitteeni ei toteutunutkaan, ei pidä olla kovin onneton. Muutaman tuhannen euron kampanjabudjettiin suhteutettuna tulostani voi pitää jopa ihan mukavana, kun sitä vertailee moneen muuhun ehdokkaaseen, joilla oli takanaan monin verroin suurempi puolue, jopa kymmenkertaiset resurssit sekä isompi kotikunta. Tietojeni mukaan tulos oli nummipusulalaisena ehdokkaana toiseksi paras kunnan 25-vuotisessa historiassa. Varatuomari Kari Kyttälä sai vuonna 1999 päälle 1200 ääntä.

Vertailun vuoksi todettakoon, että lähiseudun ehdokkaat saivat seuraavasti ääniä:

15. Saarinen, Matti    SDP 5 422 valitaan
44. Salo, Salla  VAS 2 592 ei valita
45. Forsius, Merikukka    VIHR 2 472 valitaan
50. Patinen, Jussi  KOK 2 170 ei valita
53. Rajajärvi, Anu  SDP 2 106 ei valita
55. Pajuoja, Matti  VAS 2 074 ei valita
69. Noro, Tiina  KOK 1 620 ei valita
74. Viljanen, Eerikki  KESK 1 375 ei valita
81. Lankia, Eero KESK 1 294 ei valita
90. Malmgrén, Varpu-Leena  KESK 1 080 ei valita
102. Isometsä, Jari  KESK 931 ei valita
105. Eräpolku, Merja  KD 917 ei valita
126. Pöllänen, Raijaliisa  VIHR 717 ei valita
142. Syrjänen, Vesa KOK 616 ei valita
180. Virta, Sari VAS 349 ei valita
190. Grandell, Rolf RKP 322
201. Annukka Helenius KESK 289 ei valita
ym ym.

Saamistani äänistäni eniten tuli Nummi-Pusulasta 160, Espoosta 152, Lohjalta 139, Vantaalta 118, Nurmijärveltä 62 ja Vihdistä 41. Vähintään yksi ääni tuli kaikilta muilta paikkakunnilta paitsi ruotsinkielisestä Liljendalista.

 

Kokoomus sai murskavoiton kahdella kärjellään, peräti 10 lisäpaikkaa. Presidentinvaalien aikainen myötätuuli ei ollut siis laantunut. Myös Perussuomalaiset jyräsivät Soinin verbaaliakrobatian voimin viiteen paikkaan. Huhhuh...

Demareille kävi huonosti, Keskusta säilytti nipin napin suurimman puolueen asemansa. Tätä ei olisi uskonut, vaikka erinomaisen hyvin etukäteen veikkasinkin niin Niinistön kuin Soininkin äänimäärät. Sen verran hyväksi poliittinen vainuni on tullut. Nyt näyttää sitten olevan porvarihallituksen aika, liekö siinä myös KD:lla paikka? SAK:n ja SDP:n negatiiviset kampanjat tekivät tepposet - sellaista touhua ei Suomessa hyväksytä. Hyvä niin. Parempi kehua itseään kuin mollata toisia.

Kristillisdemokraatit säilyttivät asemansa uudessa eduskunnassa. Saimme torjuntavoiton. 4,9 prosentin kannatuksella puolue sai seitsemän paikkaa eduskuntaan. Käytännössä KD:lla on tulevalla kaudella yksi kansanedustaja enemmän kuin edellisellä, koska viime kaudella sitoutumattomana valittu Lyly Rajala loikkasi pian pois ryhmästä. KD:n kannatus laski neljän vuoden takaisesta 0,4%, siksi ei pidä olla tyytymätön, vaikka tosin RKP saisin 0,5 prosenttiyksikköä alemmalla kannatuksellaan yhdeksän paikkaa.

Kun ennakkoäänet tulivat näkyviin pelkäsimme jo heikompaa tulosta, sillä yleensä aina KD:n kannatus on ennakkoäänistä tippunut. Nyt niin ei ollut. Ilmeisesti Päivi Räsänen oli puheenjohtajapaneeleissa viime metreillä onnistunut niin, että meille tyypillistä äänten laskua ei tapahtunut. 

Valituksi tulivat puoluejohtaja Päivi Räsänen Hämeestä (8054 ääntä), Bjarne Kallis Vaasan vaalipiiristä (7811 ääntä), Kari Kärkkäinen Pohjois-Savosta (5748 ääntä), Toimi Kankaanniemi Keski-Suomesta (5116 ääntä), Tarja Tallqvist Uudeltamaalta (4366 ääntä), Leena Rauhala Pirkanmaalta (4201 ääntä) ja Sari Palm Kymestä (1746 ääntä). Espoolainen dokumenttiohjaaja ja lähihoitaja Tarja Tallqvist ja kouvolalainen erityisopettaja Sari Palm ovat uusia kansanedustajia.

Sitä suremme kamalasti, että edellisestä eduskuntaryhmästä putosi Sari Essayah Varsinais-Suomesta, vaikka hänen henkilökohtainen äänimääränsä oli peräti 7716 ääntä ja puolueen kannatuskin vaalipiirissä 4,7%. 162 ääntä enemmän ehdokaslistalle erotti Essayahin kansanedustajuudesta. Ilo seitsemän paikan säilymisestä hupeni Sarin menettämiseen niin, että tippa tuli kyllä linssiin ja hymyä oli vaikea saada syntymään. Paljoa parempaa kansanedustajaa kuin Sari ei meillä olisi voinut olla. Tosin kova kohtalo oli esimerkiksi Tarja Cronbergilla. Suunnilleen yhtä kova äänimäärä ja ääniero paikkaan.

Ehdokaskohtaiset äänimäärät löytyvät nettisivuilta:
http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/

Nyt kello on jo neljä. Aamulla pitäisi siis lähteä töihin järjestelemään uuden eduskuntaryhmän asioita ja neuvottelemaan valiokuntapaikoista. Jospa yrittäisin muutaman tunnin nukkua....