Tänään Nummi-Pusulan kunnanvaltuusto kokoontui uneliaissa tunnelmissa. Itselläni oli niin kehno olo, että kävin välillä nappaamassa droppia. Mikä lie pöpö päällä. Päätettäviä asioita oli vain yksi, kiireinen takaus kunnan vuokra-asuntoyhtiölle. Muiksi asioiksi oli keksitty infoa Pusulan päiväkodin suurremontin suunnittelusta ja kunnan strategiantyön valmistelusta. Ihan hyvä, ettei meitä viideksi minuutiksi koolle kutsuttu, vaikka poikkeuksellisesti lähdinkin hieman kesken hakemaan Mikaelia jalkapalloharkoista.

Kunnanjohtaja esitteli vuodelta 1929 peräisin olevan Pusulan vanhan kivikoulun, nykyisen päiväkodin remonttisuunnitelmia. Sinänsä ihan mielenkiintoisia, mutta ilmeisen tyyriitä. Kunnanjohtajan kysymys kuuluikin, jatketaanko vai kannattaisiko pikemminkin rakentaa uusi päiväkoti tai unohtaa kokonaan projekti, kun kova säästökuuri on edessä. Vastausta ei vielä tässä kokouksessa odotettu. 

Nu-Pun päivähoito on kiperässä paikassa aivan akuutisti siksi, että huomenna perusturvalautakunnan kokousasiana on päättää kunnan kummankin viimeisen ryhmiksen eli ryhmäperhepäiväkodin kohtalosta. Asia on tullut niin päättäjien, hoitajien kuin vanhempien eteen varsin yllättäen. Taustalla on se, että ikäluokat ovat pienentyneet ja päivähoidon tarve vähentynyt. Nyt kapasiteettia on liikaa. Siksi ryhmiksistä halutaan ensimmäisenä eroon.

Kuten valtuustossa sanoin, pidän huonona vaihtoehtona sitä, että luovuttaisiin ryhmiksistä, jotka ovat palvelleet erityisesti pienimpien hoidettavien kohdalla. Jos kaikki lapset keskitettäisiin Pusulan puolella kokonaan yhteen kolmen ryhmän (meidän mittakaavassa) päiväkotiyksikköön, ei vanhemmilla olisi juuri mitään valinnanvaraa. Ainakaan itse en ole halunnut viedä lapsiani pieninä suuriin päiväkoteihin. Noin 12 lapsen ja kolmen hoitajan ryhmikset ovat mielestäni varsin ideaali ratkaisu, joissa yhdistyy parhaimmillaan päiväkodin ja perhepäivähoidon hyvät puolet. Vain yhden vaihtoehdon mahdollistava ratkaisu heikentäisi merkittävästi päivähoidon palvelutasoa, väitän minä. Vanhemmilla tulisi olla edes jotain valinnanmahdollisuutta.

Olin ilahtunut siitä, että kunnan eläkkeellä oleva johtava lääkäri Aulis Mattila tarttui kritiikkiini ja piti lyhyen luennon siitä, miksi alle 3-vuotiaiden paras hoitopaikka on kotona ja toiseksi paras perhepäivähoidossa. Mattilan perustelut olivat puhtaasti lääketieteelliset ja kehityspsykologiset.

Olen vakuuttunut, ettei Perusturvalautakunta purematta niele viranhaltijoiden esitystä ryhmisten alasajosta. Toki ymmärrän säästötarpeen, mutta en hyväksy sellaista, joka koituu pienimpien tappioksi ja helposti myös laskuksi kunnalle.