Muistaakseni vuonna 1999 eduskuntavaaleissa KD:n vaalislogan oli "Rahat vai henki? Tehdään rahasta renki". Nyt tuo "rahat tai henki" on erittäin ajankohtainen ja konkreettinen vastakkainasettelu. Kello tikittää, eikä ratkaisua Tehyn työtaisteluun näy ainakaan julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan.

Vaikka enemmistö suomalaisista on (minulle käsittämättömästi) päätynyt tukemaan eutanasian mahdollisuutta, tuskin kukaan haluaa, että hoitajien puutteen vuoksi työtaistelun aikana tai koskaan myöhemminkään kukaan kuolisi hoidon puutteeseen.

Itse suhtaudun yleensä pääsääntöisesti hyvin kriittisesti lakkoiluun. Mielestäni monesti lakkoihin on varaa lähinnä niillä aloilla, joilla ei kovin huonosti mene muutoinkaan. Hoitajia en laske tähän, lääkärit kylläkin. Paperimiehet lienevät yhdenlainen esimerkki siitä, kuinka palkka, koulutus ja työn vaativuus eivät vastaa yleistä palkkatasoa. Minimipalkalla elävillä siivoojilla tuskin lienee mitään henkilökohtaisia mahdollisuuksia lakkoiluun.

Hoitajille soisin ilomielin heidän toivomansa korotuksen. Toden totta, he tekevät tärkeää ja vastuullista työtä, jossa vaaditaan varsin laajaa tietotaitoa. Kuinka monen työntekijän käsissä on toisen ihmisen terveys? Harvojen.

Kuitenkin tämä Tehyn irtisanomistempaus on rajuudessaan äärimmäinen ja siksi suorastaan käsittämätön. Siksi itse oletettavasti tukisin lain hyväksymistä eduskunnassa, jos olisin kansanedustaja. Mielestäni - oli työtaistelu mikä tahansa - ei sitä saa maksattaa joidenkin lähimmäisten turvallisuudella ja hengellä.

Tämän työtaistelun ratkaiseminen on hyvin monimutkainen ja vaikea asia. Kovin mustavalkoiseen ajatteluun ei ole varaa. Viisas yhteiskunta tarjoaa hoitajille kilpailukykyisen palkan, jotta alalle löytyy tekijöitä jatkossakin. Tulevaisuuden uhat ovat todella suuret, jos parannusta alan kouluttelevuuteen ei saada. Valtio ei ole lainkaan ulkopuolinen osapuoli tässä, sen on myös tultava vastaan sovun syntymiseksi.

Minä olen valmis maksamaan lisää veroja, jos se sitä edellyttää. Uskon, että moni muukin on. Oletko sinä?