Sitä pohdittiin terveydenhuollon tulevaisuusillassa, jota olin ollut järjestämässä Nummelaan. Laajan alustuksen aiheesta piti KD:n pj, lääkäri-kansanedustaja Päivi Räsänen. Laitanpa linkin puheenseen tähän.

Tilaisuuteen tuli mukavasti, yli kolmisenkymmentä vihtiläistä ja myös meitä lähipaikkakuntalaisia.Olihan illan toinen puoli hyvin seudullista asiaa, kun Hiita-hankkeen työvaliokunnan pj., Vihdin kunnan ylilääkäri Marja-Liisa Vuoristo kertoi vireillä olevasta seudullisesta terveydenhuollon uudistushankkeesta. Siinä on tarkoitus uudistaa Hiiden alueen seitsemän kunnan (Karjalohja, Karkkila, Lohja, Nummi-Pusula, Sammatti, Siuntio ja Vihti) perusterveydenhuolto, vanhustenhuolto ja perustason erikoissairaanhoito yhdeksi seudulliseksi kokonaisuudeksi.

Vuoristo kertoi, että vielä on epäselvää, toteutetaanko hanke vapaaehtoisin yhteistoimintasopimuksin vai muodostetaanko yksi hallinnollinen organisaatio. Hallintomallityöryhmä jättää raporttinsa marraskuun loppuun mennessä ja kuntien valtuustot käsittelevät asiaa tammikuussa.

Vuoristo vakuutteli, että keskeiset terveydenhuollon palvelut tullaan jatkossakin turvaamaan lähellä asukkaita, vaikka jossain kohdin erityisaloilla on tarkoitus myös keskittää palveluja.

Omassa kommentissani kerroin Nummi-Pusulan terveyskeskustilanteesta. Korostin, että pienille kunnille on tärkeää, että seutuhankkeissa suuret kunnat ymmärtävät arvostaa palvelujen läheisyyttä kuntalaisiin ja niitä vahvuuksia ja erityisosaamista, joita pienemmillä yksiköillä on. Mainitsin esimerkkinä kunnan terveyskeskuksen palveluvarustukseen pian tulossa olevan silmänpohjakameran, jota muualla ei ilmeisesti ole.

Hiita-hankkeen osalta yleisö innostui keskustelemaan - varmaan keskustelua olisi riittänyt iltamyöhään, ellei sitä olisi ollut pakko päättää sitä vähän kesken. Mutta Vuoristo sai Hiita-hankkeen vetoryhmään evästystä monelta taholta.