Sain tänään kunnon hien päälle. Jotta saatoin hyvällä omallatunnolla lopettaa puuhat KD:n Vihdin seudun (Vihti, Karkkila, Nummi-Pusula) vaalipäällikkönä, juoksin vielä vajaan tunnin rappuja Nummelassa. Luukutin viimeiset tietämäni kerrostalot, joihin ei kristillisdemokraattista ilosanomaa vielä oltu levitetty. Samaan aikaan osa vihtiläisistä ehdokkaista oli kohtaamassa äänestäjiä. Pusulan Siwalla päivysti tänään jonkin aikaa Tuulikki, eilen siellä olivat Pirjo ja Liisa, minä ja Esa olimme eilen taas Saukkolan Siwan luona.

Laskeskelin, että olen tämän kampanjan aikana hoidellut yhteensä noin 1400 postilaatikkoa joko jakajana tai jakajan kuskina. Toreilla, markkinoilla ja kauppojen edessä olen ollut vaalitapahtumissa ehkäpä yhteensä 40 tuntia, jos otetaan mukaan myös kevään tapahtumamme kolmen kunnan alueella. Vaaliasioita olen hoitanut puhelimessa varmaankin 100 tuntia - no, sitä on vaikea laskea ja lopetankin laskemisen tähän.

Mutta nyt on hyvä mieli. Vaalityöstä on mielestäni selvitty kivasti. Henki ehdokkaiden kesken on ollut loistava ja uusia ystävyyksiä on syntynyt runsaasti. Monen asian kampanjoinnissa olisi varmaan ehkä voinut tehdä fiksumminkin, mutta enempää en olisi ainakaan itse jaksanut.

Pääosin kd-ehdokkaat tällä seudulla ovat olleet ensikertalaisia ehdokkaina, joten olen ollut vähän pakosta keskeisessä roolissa vaalityön veturina. Olemme joidenkin kanssa todenneet, että nyt olisimme huomattavasti viisaampia kampanjasuunnittelussa.... Nyt tähtäin on syytä laittaa jo seuraaviin kuntavaaleihin, neljä vuotta ei ole pitkä aika. Toivottavasti mahdollisimman moni tämänkertaisista ehdokkaista kokee vaalituloksen jälkeenkin ehdokaskokemuksen hyväksi ja haluaa lähteä mukaan ensi kerrallakin. Ja mikä tärkeintä - valituksi tulevien panos tulevien neljän vuoden ajan on se ratkaiseva näyttö, jonka perusteella kuntalaiset pitkälti seuraavalla kerralla meitä arvioivat.

Sitä me kaikki kridet toivomme, että mahdollisimman moni suomalainen lähtisi sateessa ja viimassakin huomenna hoitamaan kansalaisvelvollisuuttaan, ellei jo ole sitä tehnyt... ja että mahdollisimman moni löytäisi luottamuksensa kohteeksi vastuullisen vaikuttajan kristillisdemokraattien listalta.

Itse olen kiitollinen kaikista niistä viesteistä, jossa on kerrottu, että olen jo saanut äänen tai että se on tulossa. Tulen tekemään parhaani - toivottavasti koko ajan fiksuuntuen -  jos minut edelleenkin valitaan Nummi-Pusulan valtuustoon.

Tänään toin Nummelan torilta kotiin jotain hyvää. Vaalityön päättymisen kunniaksi joimme perheen kesken kakkukahvit & -mehut. Nyt on aika panostaa kotiasioihin. Pihalla lehdetkin jo odottelevat innokkaita haravoijia.