Suuntasin tänään lasten kanssa Arabiaan, Taideteolliseen korkeakouluun. Paikkaan, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Syynä tähän oli mieheni tanssijatyttären kutsu.

Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksen, valo- ja äänisuunnittelun laitoksen sekä Taideteollisen korkeakoulun lavastuskoulun yhteistyönä olivat eri alojen opiskelijat työstäneet moderneja tanssiesityksiä. Dynastia oli tämän neljän tanssiteoksen yhteisnimi.

Me osallistuimme vain kahteen ensimmäiseen esitykseen, joista ensimmäinen Eliisan ryhmän esitys: "Minä aion laulaa sinulle" (Koreografia Maija Nurmio, valosuunnittelija Jenni Pystynen (TAMK), äänisuunnittelijat Paavo Impiö ja Heidi Lind, lavastaja Jenni Viitanen, pukusuunnittelija Kirsi Suominen, tanssijat: Janne Aspvik, Sonya Lindfors, Heini Löppönen ja vaihto-opiskelija Eliisa Erävalo Tukholman Danshögskolanista).

En ole koskaan ollut modernin tanssin esityksessä. Toki sellaista näkee joskus televisiosta. Kokemus oli siten hyvin ainutlaatuinen. Esitys, jossa Eliisa oli mukana, oli kieltämättä surrealismissaan taidokas ja puhutteleva. Ideaa tai juonta on vaikea kuvata, mutta jonkinlaista perhettä se kotonaan kuvasi. Mitään ei tokikaan puhuttu, mutta paljon erilaisia tunteita ja mielikuvia ilmaistiin. Kaikki tanssijat olivat selvästikin lahjakkaita ja osasivat paljon.

Vaikka en osaa mitään selostaa, oli esitys antoisa ja mieleenpainuva. Lisäksi paljastui, että Eliisa oli saanut virikkeitä roolihahmonsa eleisiin meidän Mikaelilta, jolle oli peräti ohjelmalehtisessäkin mainittu kiitokset. Sekös meitä huvitti :-) Jään odottamaan seuraavaa kutsua johonkin Eliisan esitykseen.