Ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstarisotku kaikkine episodeineen on kieltämättä jotenkin ameebamainen asia. Siitä on vaikea saada otetta.

En tiedä, tunnenko enemmän myötätuntoa vain tuomiohenkeä. Varmaankin myötätuntoa, sillä yhdyn niihin käsityksiin, joiden mukaan tietynlainen addiktoituneisuus on Kanervan käsittämättömän käytöksen taustalla. Mutta se iso kysymys kuuluukin, onko tämä Kanervan persoonan heikkous käytännössä tuhonnut hänen uskottavuutensa keskeisenä ministerinä. Ilman riittävää uskottavuutta ja luottamusta on mahdoton olla kärkijoukossa varjelemassa Suomen kansallista etua maailmalla. Onko raja nyt alittunut?

Kun ympäri maailmaa on revitelty niin pääministerin kuin ulkoministerinkin surkuhupaisia naiskontakteja, eivät suomalaisen diplomatian ansiot ole ainakaan kasvaneet. Maailmalla ihmetellään, miten täällä henkilökohtaiset sekoilut tuntuvat toisinaan olevan enemmän meriittejä kuin painolasteja. Varsinkin anglo-amerikkalaisessa maailmassa ei armoa mokailijoille suomalaiseen malliin annettaisi.

Sekoileminen kaiken maailman neitosten kanssa taitaa olla ulkoministeri-Iken elämässä niin tunnettu asia jo ennestään, ettei se ole kotimaassa kovin suuresti kuvaa ministeristä muuttanut. Epäilemättä etenkin Kokoomus on jo ministerin valitessaan tiennyt myös hänen heikkouksistaan ja silti hänet nimittänyt.

Minä en ole varma siitä, nauttiiko ulkoministeri minun luottamustani. Onneksi ei ole pakko tuota tietääkään.