Tämä päivä sujui mukavasti KD:n Uudenmaan piirin kokouksessa. Tunnelma oli ihan pirteä. Minua oli pyydetty pitämään katsausta ja esittelemään etenkin KD:n vaihtoehtobudjettia. En aivan pysynyt annetussa teemassa, vaan otin esiin muutakin ajankohtaista.

Kerroin mm., että Kristillisdemokraatit eivät ole valmiita luopumaan täysistuntopoissaolojen tilastoinnista. Totesin, että ykyistä muodollista ja jäykkää poissaololupajärjestelmää on syytä kehittää sähköisen järjestelmän avulla, mutta sitä ei pidä kokonaan romuttaa. KD:n eduskuntaryhmän mielestä ilmoitus kansanedustajan istuntopoissaolosta tulisi tehdä määräaikaan mennessä ennen istuntoa. Yli viikon mittaiselle poissaololle olisi saatava lupa.

Mielestäni demokratian toimivuuden ja kansalaisten luottamuksen vuoksi on tärkeää mahdollisimman avoimesti kertoa, mitä heidän edustajansa tekevät täysistuntojen aikaan. Uskon, että istuntopoissaolojen täsmällisten syiden kertomisen myötä käsitys kansanedustajien monimuotoisesta työstä avartuisi. Se tuskin lienee haitaksi kansanedustajille. Kaavailtu sähköinen järjestelmä olisi tämän mahdollistanut.

Eduskunnan hallinnossa ja osassa eduskuntaryhmiä ajetaan nyt esitystä, jotta poissaolojen tilastoinnista luovuttaisiin kokonaan. Yhtenä perusteena esitetään, ettei eräissä muissakaan Pohjoismaissa ole vastaavaa seurantaa. Kuitenkin näissä maissa on ns. pitkät listat. Puolueilla on sen kautta helppo mahdollisuus puuttua siihen, jos kansanedustajan työn painopiste katoaa parlamentista.

Mikäli poissaolojen tilastoinnista luovutaan entistä useammin kansanedustaja valitsee tilaisuuden maakunnassaan - vaikkapa tapaamisen äänestäjien kanssa - kuin on hoitamassa varsinaista edustajan työtään Arkadianmäellä. Maakunnassa tuskin moititaan siitä, että kansanedustajalla on aikaa juosta tilaisuudesta toiseen. Sen sijaan eduskuntaryhmissä työ istunnoissa illan pimeinä hetkinä helposti kasaantuu samoille tunnollisille harteille.

Toisaalta kyse on periaatteesta: siitä, ettei millään muullakaan työpaikalla voi olla noin vain poissa. On kerrottava työnantajalle ja myös sovittava, mitä milloinkin on tekemässä. Jos poissaolosyiden rekisteröinnistä kokonaan luovutaan, joutuvat eduskuntaryhmät pian kehittelemään omia systeemejään - jos eivät kehitä, aukeaa "vahingossa" sekin mahdollisuus, että hallitus vielä joskus kaatuu välikysymykseen. Toisaalta ei sekään välttämättä olisi paha, ainakaan jos kyse olisi Vanhasen hallituksen kaatamisesta ;-)