Viime yönä pääsin unten mailla vasta lähempänä kello kolmea. Syynä oli "Isän ikävä", Birgitan teatterin näytelmä, jonka kenraaliharjoituksia olin seuraamassa Eevan kanssa Lempäälässä, Merunlahden kesäteatterissa. Eevan kaksoissisko Eliisa oli tanssijana mukana esityksessä. Tosin paikan päällä totesin, että näytelmän toteutukseen oli sekaantunut useampiakin tuttuja, lähinnä KD-ympyröistä.

Musiikkinäytelmän oli ohjannut Arto "Artsi" Myllärinen (joka muuten oli aikoinaan nuorisonohjaajana Nurmijärvellä, kun minä olin siellä srk-nuorissa). Siinä käydään läpi useamman sukupolven tuntemuksia, sotakokemuksia ja niin naisten kuin miehenkin osan pohtimista. Esiintyjäkaartissa on ammattilaisia ja osaavia harrastajia. 

Näytelmän idea kuvata sitä, miten sota ja kuolema vaikuttavat tulevien sukupolvien elämään on tosi tärkeä ja arvokas aihe. Myös valkoisten ja punaisten välisen kuilun ja katkeruuden kuvaus oli antoisa, vaikka välillä tulikin tunne siitä, voiko se olla ollut noin kärjistynyt vielä joskus 60-luvullakin. Mutta ehkä se oli...

Näytelmän toteutus ikään kuin historiallisena kertomuksena yhden perheen elämästä läpi vuosikymmenten oli onnistunut. Juonen seuraaminen edellytti katsojalta kohtuullisen määrän omaa oivallusta. Tosin aivan lopussa tuli tunne, että juoni/teksti oli siinä kohdin liian suorasukaisesti opettavaa. Ehkä myös kokemus isän ikävästä jäi minulle tunnetasolla hieman pintapuoliseksi, vaikka asiaa siinä "seliteltiinkin".

Musiikin ja tanssin yhdistäminen kerrontaan oli onnistunut. Tanssikohtaukset kuvasivat hyvin vuosikymmenten hengen eroja. Tanssikoreografiat olivat varsin nokkelia, etenkin diskotanssi. Eliisa oli tanssijoista ehdottomasti loistavin - ainakin minun ja Eevan mielestä. Mutta onhan hänellä osaamista, kun valmistui keväällä Tampereen jazz-tanssilinjalta. Syksyllä hän aloittaa opiskelun Tukholmassa jossakin kuuluisassa tanssikoulussa, jonka nimeä en tietenkään muista. Hakijoita oli yli 300, valittuja vain kourallinen.

Mutta palataan näytelmään.... Sen käsikirjoituksessa ja ohjauksessa oli monia koskettavia ja toisaalta monia hyvin hauskoja kohtauksia. Vaikuttavia olivat esim. punikki-isän ampuminen kansalaissodan aikaan perunakuoppaan, perheiden kuolleiden miesten valkoiset ristit perunakuopan penkereellä sekä Tildan ja Toivon kuoleman kuvaus, konkreettinen kulku valoa ja kirkkautta kohti yleisön läpi ylös.

Hauskimpia kohtauksia olivat varmaankin juorutäti Sylvin vierailu ja loppukommentit sekä kuvaus seuroista ja uskovien tätien riemusta.

Eija Vilpas veti osansa Tilda-äitinä (arvatenkin) hyvin vakuuttavasti. Oli mukavaa, että koomisempi roolikin löytyi hänelle Railin myötä. Erittäin hyviä roolisuorituksia oli toki monta, mm. naisista Sirpa Söderström, Sirpa Ahola ja Minna Koppanen. Kai Mattsson (entisen työtoverini ex-mies) johtaja Rehnqvistinä ja Lasse Saari sotamies Paavo Riskilänä olivat hyvin pirteitä. Kaikkia 30 näyttelijää tuskin voin tässä mainostaa...

Kokonaisuutena esitys oli hyvin monipuolinen, koskettava ja myös hauska. Kannatti ajella Lempäälään. Mielellään joskus itsekin kokeilisin siipiäni jossain "oikeassa" produktiossa - sitten kun löytyy enemmän aikaa harrastuksille.