Taisin tehdä tänään kokouksessa haukottelun ennätyksen. Budjettivaltuuston aikana kenties 25 haukotusta voisi viestiä siitä, että Nummi-Pusulan valtuustossa on tylsää. Niin ei tokikaan ole, vaikka kieltämättä ihmisten tyylit kieltämättä alkaa tulla tutuiksi. Kahvin puutoksesta taisi pikemminkin olla kyse.

Budjettia esitellessään kunnanjohtaja Eero Soinio kehui vuolaasti Suomen kansantalouden ja valtion talouden tilaa. Mutta manasi seuraavassa lauseessa, kuinka samanaikaisesti kunnat ovat "totisesti" kurjassa taloudellisessa tilassa. Meidän kuntamme niukat vuodet ovat tuttuja muillekin - ja se on valtion vika, kuului pitkälti oikea selvitys.

Soinion mukaan kansanedustajaehdokkaatkin ovat vain kiinnostuneet lapsiperheiden ja opiskelijoiden etuuksista sekä keskittyvät vastustamaan uraanikaivosta. Huolta ei kanneta kuntien peruspalvelujen tilasta. Kieltämättä pitkälti totta. Faktaa vain on, että turuilla ja toreilla ei kannata mennä puhumaan kuntatalouden ahdingosta, sillä äänestäjää kiinnostaa etupäässä vain se, mitä juuri "minulle" luvataan. Meinasin tosin sanoa, että kyllä tänäkin vuonna Kristillisdemokraatit äänestyttävät eduskuntaa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien 140 miljoonan euron lisäyksestä ym. Mutta että nurin menee. 

Kovin tuntuu olevan Soinio kuntaliitoksia vastaan. Terveydenhuollon kehittämisen osalta ollaan menossa samanaikaisesti monessakin projektissa. Toinen jalka on toiseen suuntaan kuin toinen, arvelin ja tinkasin, mitä kunnan virkamiesjohto nyt oikein priorisoi. Se ei selvinnyt. Kaikki kun on auki. Samanaikaisesti jatketaan neuvotteluja Hiita-hankkeen osalta, kun neuvotellaan Vihdin ja Karkkilan kanssa ja vielä kahdestaankin Karkkilan kanssa. On sitten vaihtoehtoja mistä valita. Tai sitten käy niin, ettei mistään neuvotteluista tule kunnon tulosta.

Huutia sai perusturvalautakunnan hätiköity päätös, myydä puolikas johtavasta lääkäristä Karkkilaan. Juuri kun on saatu lääkäripomo omaan kuntaan, siitä oltaisiin antamassa (lue: myymässä) puolet etukäteen jo myötäjäisinä naapurille.

Saa nähdä mitä budjetista tuli. Vaivaiset 30 000 euroa saatiin investoinneista pois, eikä onneksi lisärahoja tullut mihinkään. Mutta silti on liian löysä budjetti. Valitettavasti. Panostuksia ennaltaehkäisevään sosiaali- ja terveydenhuoltoon en kuitenkaan sure. Ne ovat varmasti oikeaan osuneita, vaikka eläkeläinen liikkeenjohdon konsulttimme onkin jatkuvasti sitä mieltä, että perusturvaa pitäisi saneerata oikein lamavuosien tyyliin.