Onnela ei kelvannut, liian imelä. Siksi se on nyt Karviainen. Nimittäin Nummi-Pusulan, Karkkilan ja Vihdin perusteilla oleva perusturvakuntayhtymä. Nimiehdotuksia tuli peräti 160 ja niistä kuntajohtajat valitsivat tänään tämän vihtiläisen Perttu Virtasen esityksen.

Nu-Pun kunnanhallitus istahti tänään Pusulan terveyskeskuksen ruokalaan kuulemaan kunnanjohdolta kuntayhtymän uusimpia kuulumisia. Parin viikon päästä perustamissopimuksen lopullisen hyväksynnän pitäisi olla kaikissa kolmessa kunnassa valtuustoissa nuijittavana valmiiksi. Lisäksi tullaan päättämään kuntayhtymän henkilöstösopimuksesta. Suuri ja jokseenkin hankala kysymys on, miten jäsenkuntien ns. tukipalvelut järjestetään kuntayhtymän toiminnan alettua.

Jos kaikki tukipalvelut siirtyvät tähän tai toiseen uuteen kuntayhtymään, ei Nummi-Pusulan kunnan palkkalistoille jää lopulta kuin kourallinen hallintoihmisiä sekä koulujen ja päiväkotien henkilöstö. Valtaosa kunnan henkilöstöstä on sitten siirtynyt kunnan ulkopuolelle, vaikka käytännössä tekevätkin pääosin entisiä hommia. Paras-lakihan turvaa työntekijöiden aseman viisi seuraavaa vuotta, joten suurempaa huolta työpaikoista ei pitäisi olla - etenkin kun työvoimapula uhkaa monella sektorilla. Toki on varmaan tiedossa vaikeuksiakin. Onhan nyt esimerkiksi joka kunnalla oma perusturvajohtajansa jne. Uskon kuitenkin, että nekin asiat selviävät.

Vaikka vuonna 2009 käytännön työnsä aloittavan perusturvakuntayhtymän ei pitäisi juurikaan vaikuttaa kuntalaisten elämään ja heidän tarvitsemiinsa palveluihin, niin kunnan hallintoa se muuttaa. Valtaosa budjetista siirtyy kuntayhtymälle. Tosin suunniteltu kuntayhtymän perussopimus on siinä mielessä ainutlaatuinen (toinen Suomessa), että siinä päätöksentekovalta on varsin pitkälti jätetty valtuustoille. Joten kunnanvaltuustojen pitää jatkossakin käsitellä perusturvan budjettia. Jos kuntayhtymän hallitus ei saa valtuustoilta tukea, siirtyy siinä tapauksessa päätösvalta yhtymäkokoukselle.

Itse olen varajäsenenä hankkeen ohjausryhmässä. Vielä ei ole tullut hälytystä kokoukseen. Sellaisen varalta pitää yrittää olla hyvin kärryillä tässä hankkeessa.