Tänään illalla olisi pitänyt olla katsomassa Kesärannassa, mitä demarit olivat keksineet lahjaksi pääministeri Vanhaselle. Lahjoittiko oppositio kenties vessapaperirullia Matin ja Merikukan yhteistä liikuntaharrastusta varten? Viime kesänä me toimitimme hänelle kunnollisen, käsin tehdyn kirveen.

Pääministeri oli nimittäin kutsunut tuttuun tapaan opposition illanviettoon virka-asuntoonsa. Minulla oli kuitenkin poliittisen "small talkin" sijaan haastavampaa puhuttavaa. KD:n englanninkielinen osasto oli nimittäin kutsunut minut kuukausikokoukseensa alustamaan KD-ideologian ominaispiirteistä.

Paikalla oli 15 aktiivista ja ajattelevaa ihmistä eri puolilta maailmaa. Monet maahanmuuttaja-aktiiveistamme ovat asuneet Suomessa jo pitkään ja puhuvatkin erinomaista suomea. Kuitenkin tässä ryhmässä työkielenä on englanti, joka ei ole kylläkään minun vahvuuteni, mutta jota ihan mielelläni yritän treenata. (Venäjänkieliseen osastoonkin sain kutsun, mutta siellä kuulemma esiinnyn sitten ihan suomeksi. Hyvä niin, sillä yläasteella ei aikoinaan ollut riittävän montaa meitä, jotka olisivat kyseisen kielen halunneet valita.)

Mielenkiintoisimmat osallistujat olivat iranilaisen demokratialiikkeen kaksi naisedustajaa, jotka tulivat tilaisuuteen Suomessa asuvan nuoren iranilaisen kanssa. Muslimitaustastastaan huolimatta tämä nainen on jo aiemmin osallistunut kokouksiimme.

Sujuvaa englantia puhuvien iranilaisten uskonnollisen taustan tajusi vain siitä, että heillä oli päässään huivit ja miehen yrittäessä tervehtiä käsi nousi rinnan päälle. He tuntuivat olevan erityisen kiinnostuneita siitä, miten kristillinen puolue erottaa uskonnon ja yhteiskunnallisen vallankäytön. Mullahien hallitsemassa Iranissa kun papit käytännössä säätelevät yhteiskunnallisen vallankäytön säännöt. Sitähän demokratialiike luonnollisestikin vastustaa.

Aiheeni oli "What are the distinct features of Christian-Democracy?" Sama otsikko kuin ensi viikolla Vilnassa, jossa pidän laajempana kyseisen alustuksen ECPM:n seminaarissa. Siksi palaan esitelmän sisältöön tarkemmin ensi viikolla. Tosin se perustuu pitkälti taannoisen graduni ideologiaosuuteen.

Päivällä oli ihan mielenkiintoista osallistua Politiikan toimittajien juhlaseminaariin, joka muuten on mahdollista katsoa viikon ajan myös netistä. Dosentti Erkki Karvosen käsitykset poliitikkojen ja politiikan toimittajien suhteesta vastasivat täysin omia mutu-käsityksiäni.

Arvostin puhemies Niinistön tapaan pitää oma esityksensä ilman, että luki sitä paperista. Minusta hänen puheessaan oli hyviä huomioita, kuten teesi siitä, että luottamuksen säilyminen poliitikkoihin suorastaan edellyttää kriittistä tiedonvälitystä. Presidentti Halosen osuudesta mieleen jäi toivomus siitä, että poliitikkojen lapset jätettäisiin meillä jatkossakin henkilöistyvässä mediajulkisuudessa rauhaan. Sitä kai ei meillä ole pahemmin kyseenalaistettukaan... 

Tilaisuudessa listattiin monia hyvän politiikan (ei poliittisen) toimittajan ominaispiirteitä. Jos toimittaja lähtee kimppaan tai turhan läheiseen suhteeseen jonkin päättäjätahon kanssa, aiheuttaa se väistämättä tiedonvälityksen objektiivisuuden hämärtymisen ja toisaalta myös viestimen luottamuksen heikentymiseen. 

Mutta vielä kotikonnuille. Eilinen kului Lopella Marskin majalla, jossa pohdittiin koko päivä valtuuston ja kunnanhallituksen porukalla kuntastrategian päivitystä. Strategia on jäänyt päivittämättä ja nyt oli korkea aika. Keskustelujen henki oli hyvä, eikä varsinaisia suuria ristiriitoja ilmennyt, ellei sellaisina pidä jälkikäteiskeskustelua perusturvan kuntayhteistyön suunnasta Karkkilaan ja Vihtiin.

Tauolla käytiin tutustumassa oppaan johdolla varsinaiseen Marskin Majaan ja sen saunaan.

Vuonna 1942 korpisoturit rakensivat kelohonkaisen metsästysmajan, saunan ja kalamajan Marsalkka Mannerheimille 75-vuotispäivälahjaksi. Ihastusta herätti etenkin nuorista koivun rangoista tehdyt huonekalut, kuten kuvan sohva. Sellaisen huolisin itsekin. Tosi idyllinen ympäristö kokouspäivän puitteiksi. Suosittelen.