Toissailtana juttu lensi. Kirjoitin mielestäni vetävän blogitekstin, jossa kommentoin Sauli Niinistön valintaa puhemieheksi ja heitin arviota Lipposen-Tiitisen ajan touhuista eduskunnassa. Ideoinpa vielä Saulille hyviä vinkkejä siitä, miten kansansuosio säilyisi vuoden 2012 presidentinvaaleihin saakka. Olin tyytyväinen, kun sain edes osittain sanottua ääneen, mitä eduskunnan edellisvaalikauden touhusta juhlavuosisekoiluineen olen ajatellut.

Kun sitten puolen yön aikoihin painoin tallennusta, jouduin toteamaan tekstin kadonneen bittiavaruuteen. Eduskunnan etälinja oli katkennut ja yhteys nettiin siinä samalla. Jakomielitautisesti hetken kuvittelin, että jokin eduskunnan huippusalainen Supo-yksikkö oli päättänyt sensuroida mielipiteitäni. Seuraavassa sekunnissa toki hyväksyin ajatukseni mielettömyyden. Mutta oliko kyseessä ehkä yläkerran Isännän sormi, joka toivoi, että jättäisin kommentoimatta? Sitä jäin miettimään, enkä enää ryhtynyt pistämään kommenttejani uusiksi.

Monesti tekee mieli puhua suunsa puhtaaksi - kotona, töissä, luottamustehtävissä. Yleensä kuitenkin liian innokkaan kommentointipuhurin vallassa tulee sanoneeksi jotain sellaista, jota tavalla tai toisella joutuu katumaan, vaikka kokisikin olleensa oikealla asialla, rehellinen ja lausunnossaan oikeudenmukainen.

"Maltti on valttia" -sanonta on kieltämättä useimmiten viisautta viestinnässä. Viestin voima - varsinkin kriittisen - usein kun tuplaantuu matkalla. Kuulijan päässä kriittisen viestin teho on helposti vahvempi kuin lähettäjän päässä. Harvemmin on niitä tilanteita, joissa olisi päinvastoin.

Mutta kyllä myös ongelmista ja epäkohdista on kyettävä puhumaan. Hyssyttely ja ongelmien peittely on liian usein vain kasvattanut sitä maaperää, joka synnyttää lisää huonoa hedelmää ja eripuraa. Lempeän avoimuuden ja rakkauden täyttämän totuudellisuuden tavoitteleminen on varmaankin onnistuneen viestinnän yksi suurimmista haasteista ja mahdollisuuksista. Siihen pitää yrittää kilvoitella joka päivä. Totisesti ei ole helppoa.

PS: Sunnuntaina sain vihdoin alettua kehoni kevätkohennus (siis ohennuksen). Tänään, kun mitään tulosta ei hyvästä yrityksestä huolimatta ollut muutamassa päivässä näyttänyt syntyneen, jo repsahdin. Kuinkas muuten jätskiin ja jogurttiin. Lupaan itselleni näin "ääneen" jatkaa yritystä kevyemmän kevään parissa. Siihen yritykseen haastan Sinutkin, jos olet myös päässyt talven aikana keräämään itsellesi turhaa uimarengasta ympärillesi.